Pääsiäisen tuotoksista yksi on tässä. Tämä oli puhdasta väreillä leikkimistä ja idea lähti noista date-tarroista. Liimailin "palikoita" vain menemään sen kummemmin mitään miettimättä. Tuntui hyvältä tehdä tätä, samoin kuin edellistä maaleilla höystettyä autosivua. Pääsiäisenä kaikki skräppäys oli kumman helppoa ja tekeminen tosi mielekästä. En tiedä, mutta voisin kuvitella olevan merkitystä hieman silläkin, että itse kirjoitin skräppäyksen syistä ja se saattoi avata itsellänikin pienen lukon siitä, että saan todellakin skräpätä mistä vain ja miten vain, sillä se on kivaa juuri sellaisenaan - ilman paineita. Sen jälkeen urakoinkin vaikka mitä ja lähes jokaiseen työhön olen tyytyväinen!

Taustapaperi on suhteellisen vanhaa Basic Greyta, mutta oon tykännyt siitä aina. Nyt tämä värikäs paperi osui käsiini ja tiesin välittömästi, että tämän paperin päälle kasaisin työni. 365 photos -kuvista yksi ylikäsitelty valokuva tulostettuna ja koko ajan vaikutti siltä, että enemmän vain väriä ja reilusti myös mustaa!

Pakko huomauttaa, että ihan vähän ärsyttää kun osa elementeistä on vinossa (vaikkakaan ei paljon). Mutta yritän opetella hyväksymään tällaiset asiat. Ei haittaisi niin paljon jos ne olisivat kunnolla vinossa, mutta kun selvästi näyttää siltä että ne on yritetty laittaa suoraan ja ovat silti vinossa, se ottaa mun silmään. Mutta nielen sen, ainakin tämän työn kohdalla. Tykkään tästä niin paljon, että en takerru tuohon asiaan (vaikka selkeästi koko ajan takerrunkin, hehe).

Huomatkaa, taas käsin kirjoitettu journaling! Itse asiassa jokaisessa pääsiäisenä syntyneessä sivussa on journaling kirjoitettu käsin. En tiedä missä mulla viirasi, päässä varmaan. Yritän opetella tykkäämään käsialastani, vaikka suurimmaksi osaksi tulee sellainen voi yäk -olo. Olen silti päättänyt, että on ihan OK kirjoittaa journaling myös koneella, sillä ei ole mulle muuta kuin ulkonäöllistä merkistystä.



Date-lappusten liimaamisen jälkeen käänsin koko työn ylösalaisin, sillä kuva oli mun mielestä parempi sijoittaa oikeaan laitaan kuvassa olevan katseen suuntaisesti. Ja halusin kuvan ihan date-sanojen kylkeen. Taustapaperin lentokoneet tulivat näin ylösalaisin, mutta veikkaanpa ettei kovin moni sellaisia sieltä edes bongaisi.

PVM-kirjainten alla olevat valkoiset tarrasuikaleet olivat hätäratkaisu, sillä journaling oli ensin kirjoitettu niiden alla olevien vaaleiden suikaleiden päälle. Tila loppui kuitenkin kesken, sillä en koskaan suunnittele mitä kirjoitan vaan ryhdyn vain kirjoittamaan. Mutta ei hätää, aina voi paikata! :D

Vasemmassa reunassa ei ollut alusta asti tuota boordileikkurilla leikattua kuviota eikä valkoista aluetta. Olin leikannut taustapaperin liian kapeaksi (en ymmärrä miten se on mahdollista!), joten paikata piti jotenkin. Ehkä jopa ihan hyvä ratkaisu, keventänee kokonaisuutta hieman? Jälkeenpäin ymmärsin, että olisin voinut teipata taustan jatkoksi tämän leikatun palankin, mutta kaikkea ei voi aina ihan heti hoksata!

Mulla oli illalla sellainen putki päällä ettei ole tosikaan. Skräppäys oli huippukivaa, ihan superia ja toooosi pop. Toisella silmällä katselin Aviatoria ja toisella silmällä sitten skräppäsin. Pitäisikö tästä siis päätellä, että toinen silmä peitettynä skräppäyskin sujuu paremmin? On kiva todeta, että oon ihan huipputyytyväinen tähän sivuun. Muitakin on valmiina ja lähes valmiina, mutta en tarjoile tällä kertaa kuin tämän värittömän auton.

Toisaalta mä näen tän olevan ihan mua, mutta toisaalta tässä on paljon elementtejä jotka ei ole mulle ihan tyypillisiä. Tässä on maalia, huomaatteko? Siis maalia! Ja tässä on myös journaling kirjoitettu käsin, ajatelkaa! Kuvaan en ole ennenkään vierastanut kajota, joten sitä en ehkä laske uudeksi jutuksi, tai ainakaan epätyypilliseksi. Ja tuo sydän, sehän on haaraniitti, se todellakaan ei ole mulle tyypillistä (sydämet löytyivät muistaakseni Suomalaisesta, valkoisena ja punaisena). Mutta kuka keksii mikä muu tässä on "ei-niin-mua"? No tietty, ei näy thickersejä, ei edes kirjaintarroja eikä kirjainsiirtokuvia! Otsikkona toimivat tekstit kun ovat ihan valmiita sanooja, joten niitä ei varmasti voida laskea mukaan.



Taustapaperit ovat kaksi eri maalikokeilua. Kaivoin päivänä eräänä mun maalit naftaliinista (oli jo aikakin), sillä tuli vain tarve saada leikkiä väreillä. En tiedä miten päädyin sinisiä purkkeja edes avaamaan, mutta niin siinä vain kävi. Kartongilla sitten levittelin muutaman maaliläiskän "sileäksi" enkä tehnyt muuta. Jätin arkit kuivumaan ja ajattelin ihmetellä myöhemmin mitä niille teen.

Valkoista kartonkia mulla ei tokikaan ollut, sillä en ole koskaan kokenut tarvitsevani sellaista. Mutta mulla on sellainen kategoria (vielä elliksen hullareiden jälkeenkin) kuin "näitä papereita en varmasti koskaan tule käyttämään". Otin pari sellaista ja käänsin ympäri, tunsin olevani tosi fiksu, heh.

Eilen sitten pyörittelin noita maalattuja papereita ja ihmettelin, että miten ihmeessä mä tekisin niistä jotakin itseni näköistä. En tiedä ovatko ne sitä, mutta tykkään kokonaisuudesta. Palaset molemmista papereista tuntui jotenkin selvältä ratkaisulta näin jälkeenpäin, mutta arkkeja leikatessa se oli lähinnä sellaista "tiedänköhän-nyt-tosiaan-mitä-teen" -meininkiä. Mutta joskus kannattaa ihan vain kokeilla!

Työ oli illalla muka valmis, mutta aamulla kun katselin sitä, se kaipasi selvästi vielä jotakin. Meinasin kehystää sen mustalla langalla, mutta onneksi tulin järkiini. Valkoinen olisi menettänyt taikansa jos sen olisin tehnyt, joten otinkin valkoisen langan ja tein parit kiepsautukset. En tiedä teistä, mutta mun mielestä se oli kaikki mitä tämä työ tarvitsi. Olen tyytyväinen, joten tästä on äärimmäisen kiva jatkaa taas!

Mies vetää sikeitä keskellä päivää, mutta sallittakoon se kuumepotilaalle. Piiiitkä pääsiäinen tiedossa jos pää on noin totaalisen kainalossa. Joten mä päätin puuhailla näiden "päikkäreiden" aikaan vähän omiani. Pyöräytin kivuttoman leiskan ja olen siihen tyytyväinen. Mutta hei, värimaailma jatkaa tutulla linjalla. Pitäisikö ehkä astua ulos omalta mukavuusalueelta?



Itse leiskasta sen verran, että koska olen "myöhäisherännäinen" Facebookin suhteen, kaikki viime vuoden statukset mahtuvat näin pieneen tilaan. Aion jatkaa tätä perinnettä, mutta skräpättävät aikakaudet tai statusten määrät vaihtelevat todennäköisesti mielialan mukaan. Kuva valikoitui työhön sillä perusteella, että sillä aloitin feisbuukkailun.

Mulla on pääsiäispyhien ajaksi kaikenlaista hommaa tiedossa (uskallan jopa lupailla Inspiksen keskustelupalstaa pian avattavaksi!), joten oma blogi hiljenee taas muutamaksi päiväksi. Heitänkin pääsiäisen ajaksi pienen trivian. Mitä seuraavan kuvaotsikon (X-files) alla mielestäsi pitäisi lukea?

Kaikkien vastanneiden kesken arvon pienen pääsiäisyllärin (vaikka se ei pääsiäiseen liitykään). Ostin juuri kivan kasan eläinhahmoleimasimia ja niistä riittää muutama jakoon saakka. Luvassa on ainakin leijonaa ja kirahvia, ehkä muutama muukin! Kerron oikean vastauksen pääsiäisen jälkeen päivittämällä tekstin X-files osastoon. Niin kauan kuin otsikon alla ei ole tekstiä, voit heittää veikkauksia!

Hyvää pääsiäistä!



Kun mä kyselin tämän työn salaisia kansiota, olin melkoisen varma vastauksista. Suurin osa todennäköisesti olisi sitä mieltä, että lanka on vahingossa irronnut tai että se on ollut väärän väristä ja olen purkanut sen. Mutta ei, rei'itykset olivat ihan suunniteltu juttu! Tämä juontaa juurensa tulevan Ihana-lehden artikkeliin, sillä mulla todella erästä työtä tehdessä karkasi lanka, mutta jatkoin silti ompelemista. Ja mun mielestä se oli ihan hullun hauska idea toteuttaa tarkoituksella!

Mutta Shys oli hyvin jyvällä. Oikeat kämmit liittyvät työn alalaitaan. Valkoinen Fiskarsin boordileikkurilla leikattu kuvio on varsinainen syypää. Tuon valkoisen paperin toisella puolella on keltaista, jonka piti tulla työn alalaitaan väriläiskäksi. Mutta mä olen niin huoleton välillä, että otin ja kiinnitin teipit siihen keltaiselle puolelle! No eipä hätää, laitetaan sitten valkoista. Ei se huono ratkaisu ollut, ehkä jopa parempi. Mutta sitten piti kuitenkin saada sitä keltaistakin, joten kiinnitin vielä suikaleen sitä "oikeaa puolta" paperista. Mutta sitten näytti keltaisen ja valkoisen liitoskohta hullulta. No nauhaa, sitähän mä en käytä juuri koskaan (opettelen koko ajan). Laitetaan vähän nauhaa, joo! Tuhoon tuomittu idea. Mun mielestä nauha ei sovi tuohon ollenkaan ja pilaa koko alaosan. Mutta liimasin nauhan tavoistani poiketen Scotchin Strong and Precise -liimalle, joten ei muuten lähde vaikka yrittäisi. Yleensä kiinnitän nauhatkin teipillä, vaan jostain syystä en sitten tällä kertaa ymmärtänyt.

Yläosaan olen ihan tyytyväinen, mutta tuo alaosan sähläys ei tuottanut tällä kertaa toivottua lopputulosta. Kokonaisuus on kiva, mutta yritän olla katsomatta alas! :D Ja tuo alun hehkutus "kivuttomasta" leiskasta oli hieman huijausta. Muuten se oli todella kivuton, mutta tuo alaosa, voi voi voi. En tykkää.

Jollekin pitäisi laittaa niitä eläinleimasia, mutta kenelle? Laitetaan vaikka Ciilille! Ja Elinarsku, sä odottelet varmaan vieläkin omia ylläreitä? Laitan samalla sullekin jotakin tulemaan! Saa laittaa osoitteita tulemaan, koska ei ne mulla koskaan tallessa ole, ikinä, missään.

Asiaa ja päivitettävää on hirmuisen paljon, mutta aloitetaan jostakin. Muutamat Inspiksetkin on päivittämättä, mutta niissä nyt ei ole mitään uutta (korkeintaan osastolla X-files). Laitan ne vielä erikseen, mutta jos kerrankin tarjoilisi jotakin tuoretta ja "ennen näkemätöntä".

Näiden lisäksi pinossa odottaa vielä muutama muukin. Ehkä pari ommelta, ehkä jotakin muuta. Tai sitten ne jäävät ikuisiksi ajoiksi viimeistelemättömien pinkkaan (ja se alkaa olla jo korkea).



Mä uhosin skräppääväni nuo Joshin kuvat. En voinut vastustaa kiusausta ja voi pojat (miehet!) mä tykkään lopputuloksesta. Ehkä osasyynä tähän tykkäämiseen (where's the like button) on itse aihe ja nuo valokuvat, mutta pinkin ja keltaisen liitto on miellyttänyt mua aina.

Samoin toisessa työssä, keltaista ja pinkkiä. Pinkkiä ja keltaista. Niin ja mustaa ja valkoista, kuten edellä. Näillä väreillä mä teen mitä vaan ja melkein aina tykkään!





Pistetään heti nämä Salaiset kansiot pyörimään. Kuvat oli tulostettuna sekä värillisinä että mustavalkoisina. Värillinen setti oli ihan "ookoo", mutta siinä oli liikaa sinistä (meri) mun makuun. Mä en ole sinisen fani. Joten liimattu kuva-arkki hus-pois-hiiteen ja mustavalkoinen tilalle. Mun mielestä mustavalkoiset kuvat käyvät melkein työhön kuin työhön ja antavat paljon enemmän mahdollisuuksia muulle koristelulle ja värimaailmalle. Monet ovat kuitenkin mustavalkoisuutta vastaan ja ymmärrän senkin. Mutta mun juttu se on ja tuntuu sopivan mun työskentelytyyliin. Ovathan vanhatkin valokuvat mustavalkoisia, joten ei mustavalkoisuutta pidä mun mielestä mitenkään vierastaa. Kunhan kuvissa on terävyyttä ja kontrastia, sellainen "vain mustavalkoiseksi muutettu" kuva ei miellytä mua.

Luottoystävä ompelukone kehysti Joshin kasvot parista paikasta, meinasin yrittää huristella myös hartioita pitkin mutta päätin jättää niin kunnianhimoiset yritykset jollekin toiselle. Muutamat October Afternoonin siirtokuvat ja homma tuntui olevan pulkassa.

American Craftsin chipboardeista oli (ylläri-älläri) liima finito, joten ne liimasin vielä kunnolla kiinni. Tarkoitus oli kirjoittaa kuva-alueiden vaaleille alueille mustalla tussilla jotakin ylistystä ja hehkutusta, mutta ajattelin työn olevan sitten liian tukkoinen. En koskaan ota paineita aiheen avaamisesta, vaikkakin tiedostan tarinoiden merkityksen. Tällä hetkellä skräppään lähinnä itselleni, joten kyllä mä tiedän sivua katsoessani mitä mä ajattelen! xD (...ehkä tässä tapauksessa on myös viisaampaa pitää se tieto vain itselläni...)

Ja sitten syvällisempään aiheeseen ja yhdestä ajatuksesta syntyneeseen työhön. Kuva ei liity aiheeseen mitenkään muuten kuin siten, että mä ajattelin kuvassa olevaa henkilöä. Kuva on vanha ja kaikkea muuta kuin edustuskelpoinen. Mutta ignore it, takertukaa tekstiin! :)



Ihan vain yhden ajatuksen ikuistaminen. Toiveen ja tsempin. Ei sen suurempaa tarinaa, vaikkakin tällainen ajatus on suuri jo itsessään. Jokainen ajatus on skräppäämisen arvoinen, mä olen sitä mieltä.

No X-files. Ei kikkailuja. Niet kämmejä, nej mokia. Kursin kasaan ja olin tyytyväinen siitä, että ajatus oli nyt myös paperilla.

365 photos on edelleen käynnissä, mutta koska niitä on päivittämättä tänne (ja Flickriin) niin massiivinen kasa, aion tehdä sen joku toinen päivä.

Facebook päätti varoittaa mua ja mä olen nyt chat-evakossa. Sen kunniaksi (kyllä, kunniaksi) päätin itsekin printtailla mun statukseni paperille. Valloillaan on eräänlainen FB-skräppäysvillitys ja hyvä niin. Muistan ainakin Nelssonin tehneen aiheeseen liittyen jo kauan sitten jonkun albumin. Tuota saisi hyödyntää enemmänkin. Mikäli ei pidä minkään muunlaista päiväkirjaa, eikö Facebook olisi hyvä tapa tallentaa ainakin jotakin arjesta? Siellä ne säilyvät samalla vaivalla myöhempääkin käyttöä varten.

Huomenna on jo huhtikuu. Kevät tuli varkain ja toi mukanaan autokuumeen. Tästä syystä olen skräpännyt myös uudesta autosta, tietenkin. Sen työn näette perjantaina Inspiksessä, mutta haasteen aihetta te ette osaa vielä autosta päätellä. Kiusa se on pienikin kiusa. Eikä kannata arvailla, sillä ette te arvaa kuitenkaan! Ja vaikka arvaisittekin, en kerro. Mutta ei, se ei ole auto.

Heitin eilen ilmoille erilaisen haasteen, jonka kohdistin Nelssonille. Kun omistaa leikkimieltä ja huumorintajua niin tästä haasteesta voi saada irti paljon. Mun mielestä Nelsson sai irti juuri sen mitä tällä hainkin. Haasteen ideana oli esittää viisi kriteeriä, joiden perusteella haastetun tulisi skräpätä. Eikä mitä tahansa kriteereitä! Kriteerit tulisi valita siten, että haasteen saajan olisi mahdollisimman vaikea toteuttaa haastetyö. Seikat tulisi siis valita haastettavan tavoista ja tyylistä skräpätä ja kääntää sitten ikään kuin päälaelleen.

Nelssonille latelin seuraavat tiukkaakin tiukemmat ehdot. Yksi valokuva, ei pyöristettyjä kulmia, ei kuvan kehystämistä viivoilla, ei pinkkiä eikä tekstiä tuottavaa laitetta (esim. tietokone tai dymo). Lopputuloksesta tuli tällainen.

Nelssonin oli tarkoitus heittää haaste eteenpäin, mutta hommasta tulikin siinä vaiheessa vielä hauskempaa. Sain nimittäin haasteen takaisin! Odotin vähintäänkin kohtaa "ei lainausmerkkejä tai aaltosulkeita", mutta sellaista ei sitten tullutkaan. Itse sain seuraavat ja haasteelliset ehdot. Ei mustavalkoista valokuvaa, ei ompelukonetta, ei American Craftsin kirjaimia, ainoastaan suomeksi kirjoitettua tekstiä (myös otsikot ja koristeet, huom!), eikä pysty- tai vaakasuoria linjoja. Haasteellisin näistä oli tuo viimeinen kohta. Tulos on tässä.



Eihän multa mitenkään onnistu tällaiset vinot linjat! Tämä näyttää ihan siltä kuin kaatuisi itsekin koko ajan! HUI. Eihän kaiken olisi tarvinnut ihan näin vinossa olla, kuulemma kaksikin astetta olisi riittänyt. Mutta päätin ottaa haasteen ihan tosissani (vaikkakin leikkimielellä) ja ajattelin mennä ihan kunnolla kenossa. Lisäsin haasteeseen omatoimisesti kaksi kohtaa, jotka ovat mulle erittäin tyypillisiä. Kuvia pitää olla enemmän kuin yksi enkä saa käyttää lainausmerkkejä tai aaltosulkeita. Haasteellisempi tämä olisi voinut olla ehkä enää vain siten, että en olisi saanut käyttää kuin kymppikuvia, käsin kirjoitettua tekstiä ja valmiit aakkoset olisi pitänyt unohtaa. Siihen päälle vielä leimakuvan käyttö ja itse tehty koriste niin olisin ollut melkoisessa pississä!

Oon tyytyväinen että kokeilin tätä itsekin. Nyt täytyy kuitenkin valita kenelle heitän haasteen seuraavaksi. Mulla on edelleen muutama henkilö, joiden tyylin kuvittelen tunnistavani helposti. Valitsen kuitenkin Lauran!

Laura, sulle heitän viisi kriteeriä jotka kuuluvat seuraavasti. Ei valokuvien kehystämistä kynällä/piirroksilla, ei kirjainten ääriviivojen rajaamista, ei leimasinkuvia, ei kukkakoristeiden käyttöä ja viimeisimpänä se, että valokuvien tulisi olla muun kuin suorakaiteen muotoisia. Otatko Laura haasteen vastaan ja heitätkö sen puolestasi eteenpäin jollekin?



Englanti teki mulle kuitenkin tepposet. Sivussa oli jo kiinni sellainen tummanruskea matkalippu, kunnes tajusin kämmin. Siinähän koreili upeasti mm. sana "ticket". Jep jep, ei muuta kuin irti! Ikävät jäljet peitin ruskealla reunassa puoliksi näkyvällä auton kuvalla. Näin myös auton toinen puoli päätyi sivun toiselle laidalle, aika luonnollisesti jopa.

#-merkit ovat täytettä sanojen välissä, sillä en liiemmin tykkää tyhjistä kohdista tällaisia ns. laatikkokirjaimia käytettäessä. Yritän aina jättää joko mahdollisimman vähän väliä, jakaa sanat alekkain tai sitten käyttää jotakin typeriä (!) merkkejä välissä. Kirjoitanpa tällaisilla kirjaimilla joskus ihan kaiken putkeenkin.

Taustapaperi oli ensin kokonaan tuota ruskeaa autopaperia, joka muuten kuuluu sarjaamme "kurkista paperin toisellekin puolelle ja voit yllättyä iloisesti". Sivu tuntui ihan liian synkältä ja mietin, että miten ihmeessä mä taas katkaisen tämän työn kun ne vaakasuorat linjat olivat kieltolistalla. Hah, tehdään vino leikkaus! Suikale jälleen pois (näin tämä aina etenee) ja toista paperia tilalle.

Löysin mun valkoiset foam-koristeet jotka tuntuivat istuvan tähän työhön kuin nenä päähän. Auton leikkasin jälleen puoliksi, ajattelin sen toistavan tuota paperiauton ideaa. En tiedä menikö se jo vähän överiksi, mutta mun silmään se sopi paremmin näin. Rattaat vielä tuohon paperien liitoskohtaan ja homma tuntui olevan taas paketissa. Mutta oliko sittenkään?

Mihin mä laitan tekstin (jota olisi paljon)? Mähän olin jo tehnyt tämän työn valmiiksi eikä se ainakaan tulostimesta läpi tulisi. Skannasin työn sellaisenaan, jotta saisin kirjoitettua tekstin tarkasti huomioiden myös koristeiden paikat. Sen jälkeen ryhdyin naputtelemaan tekstiä omalle layerilleen väistellen auton kattoa ja ratasta. Foam-kuviot ja paperit varovasti irti, teippijämät keltaisesta paperista pois ja paperitynkä tulostimen syöttöaukkoon. Tuolle vinolle paperille mä tulostin tekstin toivoen, että olin mitoittanut kaiken oikein ja ettei paperi juuttuisi tulostimeen. Kaikki sujui loistavasti ja lopulta teippasin paperit jälleen yhteen ja painelin foam-koristeet kiinni myös tuohon keltaisen paperin puolelle. Kikkailua siis tämänkin työn kanssa.

Viikko on mennyt skräppäämättä, se tuntuu hurjan pitkältä ajalta. On niitä taukoja ollut todella pitkiäkin, mutta alkuvuoden reippaalla skräppäystahdilla tämä viikko tuntui loputtoman pitkältä. Hyvää teki, vaikkakin istuin työpöydän ääressä vain vartin ja loihdin varsinaisen pikaleiskan.



Skräppäys on muuttanut mun ajatusmaailmaa mittayksiköiden suhteen. Jostain kumman syystä (niin, mistäköhän) mä käännän monet mitat nykyään tuumiksi. Suurin syy lienee 12 tuuman paperiarkit ja siitä siirtyminen taas letter-kokoon. Viivottimesta käytän nykyään tuumapuolta, Fiskarsin leikkuualustasta pidän mielummin tuumapuolen päällä ja paperileikkuristakin lasken neljäsosa- ja kahdeksasosatuumia mielummin kuin millimetrejä. Tähän se on mennyt, mutta minkäs teet. Kymppikuvat ovat vaihtuneet neljäkertaakutosiksi (sehän se tarkempi mitta on, kuvat eivät suinkaan ole 10x15 cm) ja rullamittaakin alan kaipailla jo tuumakoossa.

Uusin Inspis-haaste kehottaa skräppäämään 10 cm, mitä ikinä se sitten kenellekin tarkoittaa. Vähän mielikuvitusta ja leikkimielisyyttä tällaisen aiheen tiimoilta näkisi, mutta itse tyydyin näin tylsään vaihtoehtoon.



Salaiset kansiot liittyvät tällä kertaa lähinnä toteutusajankohtaan ja -aikaan. Mun piti tehdä haastetyö jo paljon, paljon aikaisemmin. Vielä eilen illalla olin sitä tekemässä, mutta koko ajan tuli muka jotakin muuta, enkä sitten enää jaksanut edes aloittaa. Aamulla mietin, että josko sittenkin osallistuisin. Kello oli kuitenkin jo sen verran paljon, että hylkäsin ajatuksen.

Kun kello oli 11:30, ajattelin kuitenkin vielä osallistua. Valokuvan otin klo 11:35, tulostin sen klo 11:38, aloitin sivun tekemisen 11:40 ja olin kiinnittänyt siihen kaikki tarvikkeet klo 11:50. Vielä tämän jälkeen päätin ottaa ompelukoneen esille, laittaa piuhat seinään ja pujotella langat siihen. Tietenkin sain johdot ihan solmuun kun kiireessä yritin niitä laittaa, lanka ei meinannut mennä millään neulansilmään ja onnistuin ottamaan verinäytteenkin sormenpäästä siinä samassa tohinassa. Kuitenkin, klo 11:54 mä olin onnistunut ompelemaan sivuun vähän tikkiä ja kiinnittämään kukkasen mulle ennestään tutulla tavalla. Klo 11:55 mä vielä pikaisesti otin ensimmäisen tussin minkä käteeni löysin, kirjoitin palasen tekstiä ja jo klo 11:57 mä olin skannannut ja käsitellyt työn. Klo 11:58 latasin kuvan Vuodatukseen ja kun näin kellon päivittyvän ajasta 11:59 aikaan 12:00, klikkasin sillä samalla sekunnilla Inspiksen uusimman haasteen ilmoille nappulasta "tallenna ja julkaise". Huh. 

Viikonloppuna en taida juurikaan ehtiä skräppäämään, joten tämä lienee viimeinen työ vähään aikaan. Tätä oli kiva tehdä (taas monista kämmeistä huolimatta).



Pitkästä aikaa myös pari detail-kuvaa. Nämä ovat jostain syystä jääneet vähemmälle, eikä ehkä vähiten vahvan hybridiyden (voi vitsi mä tykkään käyttää tuota sanaa) vuoksi. Mutta nyt kun työssä on vähän sälääkin, niin ihan pikkuisin kuvin sitten niistäkin. Mähän olin kokonaan unohtanut nuo läpinäkyvät Heidi Swappin kirjaimet, ne olivatkin aivan huippusuloisia käyttää! Pikkuinen lasipurnukka oli siellä purnukkahyllyllä takarivissä mutta onneksi bongasin sen puolivahingossa!



Nuo Rayherin huopakukkaset ostin kesällä Seinäjoelta Näpsäkästä. Tykästyin niihin heti ja olen niitä jo moneen työhön mallaillut. Arvatkaapa vain mallailinko myös edelliseen keltaoranssiin työhön... Onneksi ymmärsin jättää ne siitä muutenkin levottomasta työstä pois. Tähän sitten tuhosin yhden puolikkaan kukan. Puolikkaasta lisää myöhemmin.



Voi pojat. Vaikka tätä työtä olkin kiva tehdä (lähinnä ihanan taustapaperin vuoksi, Basic Grey Indian Summer Collection), oli mulla jo turhautuminenkin lähellä. Olen huomannut, että mulla menee skräppäys hyvin samalla kaavalla nykyään. Ensin taustapaperi, josta sitten leikkelen palan ylhäältä tai alhaalta (tai molemmista) pois, lisäilen suikaleita ja näköjään pitsiäkin. Sitten taas siirtelen suikaleita paikasta toiseen, teippaan taas yhteen eri kohdasta ja lopputulos on se, että alkuperäistä taustapaperia näkyy ehkä juuri tämän verran - tässä jopa paljon.

Aloitin työn värillisellä valokuvalla. Mulla oli tulostettuna samalle arkille sekä mustavalkoinen että värillinen kuva. Aloitin photo-sanan kirjainten liimaamisen oikealta, kuten aina teen jos teksti on tarkoitus tulla oikeaan laitaan. H:n kohdalla sitten tajusin, että teksti tulee liian ylös. Liimasin vielä p:nkin, ihan vain varmistaakseni että olin oikeassa... Ja koska valokuvapaperi ei ollut täysin kiiltävää vaan everyday use glossy -paperia, niin siihenhän taas jätin hienot jäljet, eläköön se tarravaino! Jätin paperiin kirjaimet O, T ja O. Revin kuvan irti ja laitoin tilalle mustavalkoisen version, tällä kertaa pari-kolme senttiä ylemmäksi. Uudet kirjaimet arkista (vanhat repesivät vaikka foamia ovatkin) tilalle ja nyt oli teksti kohdallaan.

Sen jälkeen pähkäilin tuon bloggin-sanan kanssa. En halunnut kirjoittaa "blogging". Halusin b-kirjaimen linjaan h:n kanssa, joten siinä oli määriteltynä sanan aloituskohta. Loppuun vielä (jätti)heittomerkki keventämään sanoman vaikutusta. Idea oli, jos joku ei vielä hoksannut, skräpätä mun ns. blogivalokuva (tuo sama mikä yläpalkissa nyt kökkii).

Halusin tuon keltaisen huopakukkasen sivulle, mutta kukat olivat liian paksuja mun makuun. Kukan terälehdestä kunnon ote ja voimat käyttöön - repäisin kukan kahtia. Se onnistui helposti, kukka oli muodostettu kahdesta osasta ja reunassa näkyi selvä jälki tuosta kaksiosaisuudesta. Revitty puoli on mukavan elävä ja pörröinen eikä haittaa ollenkaan. Liimasin kukan snapshots-sanatarran jatkeeksi ja mun mielestä työ oli siinä. Jätin sen pöydälle nukkumaan yön yli, mutta aamulla olin ihan ihmeissäni, että mitä mä olen oikein tehnyt?



Vasemmalla työ siinä kunnossa mihin se illalla jäi. Skannasin sen ennen kuin keksin mitä sille vielä tulisin tekemään. Jostakin ne pienet harmaat aivosolut kuiskasivat, että "kuvan päälle mahtuu vielä läpinäkyviä kirjaimia". Kirjaimet ovat keskenään erilaiset, sillä kummastakaan ei löytynyt sekä m- että y-kirjainta. Hyvä näin, sillä juuri kokoeronsa vuoksi ne istuvat tuohon hyvin. Pienellä siksakilla ja suoralla ompeleella kiinni, hyvin pysyvät.

Samaa suoran ja siksakin sekoitusta (jäi vaihde päälle) vielä yläreunaan, pikkuisen huristelin myös kukan päältä. Kukka erottui mun mielestä liikaa, se näytti liian irralliselta koristeelta. Ompelun jälkeen tykkäsin kukasta vielä entistäkin enemmän.

Jotakin silti vielä puuttui, keltainen kukka näytti yksinään liian keltaiselta. Sitten keksin napit, niitähän en ollutkaan käyttänyt pitkään aikaan. Muutama nappi vielä liimalla kiinni ja homma tuntui olevan paketissa. Ja tuntuu edelleen. Tähän on hyvä lopettaa skräppäysviikko, hyvillä mielin ja pää edelleen täynnä ideoita. Nyt on kuitenkin aika keskittyä muihin asioihin, joten näissä merkeissä toivottavasti jälleen ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua! ♥

Yöllisen taistelun tulos päätyi vielä uusimpaan Inspikseen, vaikka olinkin jo luovuttanut enkä aikonut osallistua. Puskin väkisin ja sain aikaiseksi jopa puolityydyttävän tuotoksen.



Halusin jotakin perinteistä mutta myös sen totuuden, että meidän ns. alkuperäistä perhettä ei ollut kuin ihan hetken. Se on kuitenkin se perhe johon synnyin ja siihen kuuluivat äiti ja isä. Ei siitä sen enempää, mutta vaikka tuo kestikin vain hetken eikä ihan päällimmäisenä nykypäivän perhekuvioissa olekaan, niin halusin toteuttaa juuri sen lähtötilanteen.



Ja kuinka ollakaan, tätäkin työtä on tuunattu moneen otteeseen. Taustapaperi pysyi samana koko ajan. Kuva oli alusta asti aseteltu tuohon "repäisyasetelmaan", joskaan se ei ollut ihan alkuperäinen ajatus. Mulla oli kuva tulostettuna sekä kymppikuvana, että myöhemmin vielä A4-arkilla muutaman muun kuvan kanssa. Ajattelin, että tuota kuvaa (tekstillä varsinkaan) en varmasti kahteen kertaan skräppää joten keksinpä molemmista jotakin. Sitä en kyllä tiedä, että miksi mä sen toiseen kertaan tulostin - tulostamisen ilosta ehkä? :D

Alareunan kuviopaperisuikale (samaa kuin yläosan paperi) on leikattu sivun yläreunasta pois ja siirretty alareunaan, mun mielestä kun kuva oli sittenkin liian keskellä myös pystysuunnassa. Kellertävä paperisuikale on tungettu jo teipatun valokuvan alle (repimäjäljistä ei väliä, koska tuo suikale peitti nekin).

Onnistuin repimään myös valokuvan yläosan (se tarravaino!), joten ovaalin muotoinen Family-tarra paikkaa vain tuota ikävää repeämää. Se ei kuulu siihen, joskin nyt kun itse katson niin ihan täydestähän se menee, jopa värinsä puolesta! Pikkuisen Basic Greyn chipboard-kuvioita ja pian tuskaistuin silmille hyökkäävään kelta-oranssi-ruskeaan ja painelin nukkumaan. Toisella silmäyksellä tykkään, toisella en.

Ovatko nämä kuvat muuten liian isossa koossa? Sain kommenttia, että pienellä näytöllä näitä töitä on tuskaista katsella kun saa scrollata pelkkää kuvaa (tosin ennen sain kommenttia siitä, että kuvat olivat liian pieniä). Pitäisikö nämä kuvat töistä olla pienemmässä koossa? Linkityksiä isompiin kuviin ei aina viitsisi tehdä, kuvakoon pienennykset ja/tai pikkukuvat ovat kuitenkin vähän turhaa säätämistä ihan jokaisessa kirjoituksessa. Mutta onko ajatuksia tästä?

Kun yksi asia johtaa toiseen eikä suunnittele mitään tarkemmin, saattaa tulla tällaista jälkeä. Olin kirjoittamassa lyhyttä tarinaa mutta se sitten riistäytyi käsistä ja suunnitelmat menivät ihan uusiksi.



Tarina lienee luettavissa epäselvästä jäljestä huolimatta. Teksti on kirjoitettu ihan suoraan ajatuksista, ei tarkistuksia, oikolukuja tai harkintaa ja miettimistä sisällöstä. Ympäripyöreästi voisin sanoa, että tarkoitus oli kirjoittaa ihan jostakin muusta mutta muutaman lauseen jälkeen homma lähtikin sitten "omille raiteilleen", sopiva kuvitus siis. Toki junalla on iso osuus tuossa tekstissäkin.



Kuten sanottua, mun piti kirjoittaa vähän eri aiheesta. Tarkoitus oli kirjoittaa siitä, että meidän perheessä ei koskaan oikein matkusteltu. Tai matkusteltiin, mutta se oli pääasiassa junalla suhaamista Suomessa. Käytiin me muutaman kerran länsinaapurissa laivalla, mutta ei sitä sen enempää matkusteluksi voi sanoa kuin junailuakaan. Ei ainakaan siten kuin matkustelu yleensä käsitetään.

Suurensin alla olevan journaling-kortin isohkoksi ja ryhdyin kirjoittamaan sen notes-alueelle. Tekstiä vain tuli ja tuli, joten ajattelin rajata kortista pois tuon destination-kohdan. Kortista tuli vähän pelkistetympi versio mutta väliäkö tuolla. Ainakin inspiroiduin kortin käytöstä.



Kun teksti ei tuntunut loppuvan, päätin heivata koko kortin pois. Olin kuitenkin tykästynyt sen vihreään ja rosoiseen alueeseen sekä travelogue-tekstiin. Olisihan sellaiset voinut väkertää muutenkin, mutta päätin pitäytyä kortin käytössä edes jossain määrin. Laajensin vihreää aluetta ja suurensin korttia. Leikkasin lopulta notes-kohdankin pois, samaten tuon travelogue-tekstin. Kun teksti paisui entisestään, en jättänyt korista juuri mitään jäljelle. Havaittavissa on ainakin notes-alueen alimmainen viiva ja kirjoitusalueen pyöreät alakulmat, sehän on paljon!

Valokuva oli suunniteltu tekstialueen alapuolelle ihan "normaaliksi" valokuvaksi. Kun teksti paisui, päätin upottaa kuvan sivuun. Halusin säilyttää värimaailman suhteellisen yksivärisenä, joten veeärrän punavalkoisuus piti jäädä nyt varjoon. Jatkoin valokuvan taivasta ylöspäin ja leikkasin kuvasta tekstialueella olevan kohdan pois, muun alueen sekoitin color dodgena omalla tasollaan. Lopputulos oli ihan liian vihreä mun makuun, joten sävytin vihreää aluetta hieman kellertävämmäksi. Mua jäi vaivaamaan se kiva travelogue-teksti, joten irrotin alkuperäisestä kuvasta sen irti ja blendasin tuohon tekstin yläreunaan kiinni. Tulostin koko väkerryksen mattavalokuvapaperille A4-koossa ja leikkelin sen verran pienemmäksi, että sain letteristä tasaisen taustan työlle.

Sivun ympäri on ommeltu punertavan oranssilla langalla vähän sitä sun tätä, sillä sain päähäni vaihtaa kesken kaiken siksakiksi. Ehkä se olikin jopa hyvä ratkaisu. Numerotarrojen paikka valikoitui taas vähän puolivahingossa kun yksi niistä tarrasi mattavalokuvapaperiin tiukasti kiinni. Tuo mattapaperi on siitäkin huonoa, että siitä ei kovin helposti revitäkään mitään pois, kun taas kiiltävästä valokuvasta saa melkein kaiken irti (mun työtavoilla se alkaa olla aika välttämätöntä...). Kämmihän kävi myös aaltosulkeiden paikan kanssa, taidan olla vähän sählä tuossa kappaleiden sovittelussa kun aina nuo tarrat onnistuvat tarraamaan väärään paikkaan kiinni.

Anski, ajattelepa kuinka paljon tähänkin on mennyt mustetta! xD

Kun päänsäryltä ei saa nukuttua, on pakko yrittää muita hedarinkarkotuskeinoja. Skräppäys yhdeltä yöllä voisi olla sellainen.



On muuten hiusraja kadonnut värinsäätöjen myötä upeasti, ei mulla muutaman päivän jälkeen noin paha tyvikasvu ole. Punaisen ja keltaisen hehkun kustannuksella hiukset hiiteen! Pirulliset paksukaiset kukat, eihän tätä saanut edes skannattua kunnolla!



Pilkkupaperin tilalla oli ensiksi mustavalkoista (itse tehtyä) kasettipaperia. Sen jälkeen siinä oli sellaista beigeä höpö-höpö-kirjoituspaperia. Pilkut tupsahtivat siihen lopulta ihan vahingossa. Bambin jouduin leikkaamaan taustapaperistaan irti siinä olevan sutun takia. Taustapaperia jäi kuitenkin ehjä kappale hieman ylempää, joten siitä sitten bambin yläpuolelle vielä palanen.

Kukat saapuivat tänään kaukaa toiselta mantereelta. Kukkien liima on niin lujaa, että kannattaa katsoa miten niiden kanssa leikkii. Punaisen kukan paikka ei suinkaan ollut tuossa, vaan sen verran vasemmalle päin että olisi ollut lähimmän a-kirjaimen kyljessä ihan kiinni. Vaan ei lähde enää irti, pysyköön siinä.

Lauantain saaliista toinen trio tulee tässä. Yksi jäänee julkaisematta, se on ihan vaiheessa enkä tiedä mitä sen kanssa tekisin. Ehkä siitä vielä joskus tulee valmis työ, ehkä ei, ehkä se päätyy paloiksi johonkin toiseen kokonaisuuteen. Mene ja tiedä. Nämä sain kuitenkin valmiiksi tänään. Valmiiksi tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että lisäsin tekstit ja parit ompeleet. On muuten taas joka työssä American Craftsin Cream Sodaa. Eipä mulla paljon muita kirjaimia tainnut mukana ollakaan.



Joulukuussa mä ajauduin pienen mutkan kautta silmälasiliikkeeseen ja päädyin sovittelemaan pokia ihan vain huvikseni. Siinä kävi lopulta sitten niin, että olin liikkeessä 1,5 tuntia ja lähdin 5 minuuttia yli sulkemisajan seitsemät pokat mukanani. Niitä sitten veivasin nenällä edestakaisin koko illan enkä millään meinannut osata päättää. Erityisesti kuitenkin ihastuin Mandarina Duckin mustavalkoisiin ankkapokiin, joista siis tuo sivukin kertoo. Vaikka niitä en sitten kuitenkaan valinnut, ne jäivät mun mieleen ja vähän niitä jäi kyllä ikäväkin. Ne vain eivät olleet juuri ne täydelliset!

Nyt ärsyttää kun huomasin kömpelön kirjoitusvirheenkin tekstissä, mutta ei anneta sen häiritä tahtia, asia tulee kyllä selväksi. Tykkään tästä vaikka simppeli onkin. Kotona lisäsin alareunaan tekstisuikaleen ja numeronauhan (yritän tehdä nauhaparannuksen...) sekä vähän siksakkia.

Seuraava työ on sarjassamme väkisin väännetty. Ei vain edennyt, ei tuntunut mieluisalta enää kuvan kiinnittämisen jälkeen.



Ongelmista huolimatta tykkään ainakin valokuvasta ja siitä ajatuksesta mikä tämän työn takana on. Valokuvasta tykkäsin jo sen ottamisen jälkeen ja tiesin skräppääväni sen joskus. Meidän taloudessa on traktoreihin sellainen erityinen "suhde", josta ei sen enempää kuin mitä tämä sivu kertoo. Ja se ei kerro musta itsestäni.

Tuo numerostrippi (Sassafras Lass) sopii yllättävän hyvin tuohon traktoriaiheeseen, ehkäpä tuon reunan muodon vuoksi. Ainakin viisi kertaa pähkäilin tässä sivuja skannaillessa ja kuvia lataillessa, että laitanko tätä näytille ollenkaan. Mutta tässä se nyt kuitenkin on ja pysyy.

Sama sarja jatkuu, tuskainen taival oli seuraavakin työ. Soutamista ja huopaamista, ärsytystä ja tuskailua. Välillä siirsin sen sivuun lepäämään ja sitten taas nostin nenän alle ja mietin mikä sen pelastaisi.



Tämän sivun aihe oli aluksi ihan jotakin muuta kuin mitä siitä lopulta tuli. Se ei ole mulle uutta, monesti käy juuri näin. Usein käy myös noin, ettei se posti tosiaan löydä perille. Liian usein se jää isokokoisena kirjeenä postiin eikä sitä edes yritetä jakaa (vaikka pitäisi). Tämä kuohuttaa mun tunteita joka ikinen kerta kun näen laatikossa lapun postinjakajalta, joka väittää ettei tavoittanut mua. Niinpä niin. Tämä kertoo myös siitä, että liian usein eräinä tiettyinä päivinä ilmestyvä lehti tulee päivän myöhässä. Pientä tuskailua postin kanssa siis.



Riittää kyllä leikkaa-liimaa-askartele touhua näihinkin, mutta ehkä se ei enää kiinnosta, että kuinka monen monta kertaa mä olen minkäkin taustapaperin vaihtanut? Ensimmäisen työn ankkavalokuva taisi olla useammankin paperin päällä ennen kuvan kiinnittämistä, mutta tämän kohdalla jokin vain napsahti ja valinta oli tehty. Pakolla asetin kuvan pikkuisen vinoon, sillä mulla on vähän turhankin vahva taipumus mitata kaikki viivottimella. Päätin vähän rikkoa rajoja, oho, oho!

Valkoinen a-kirjain on valittu siksi, että se erottuisi tummalta pohjalta vähän paremmin. Vasta myöhemmin tajusin, että oikeastaan se sopiikin tuohon mustavalkoiseen teemaan hienosti. Alareunan tekstisuikaleesta tuli ensiksi liian matala, eikä siinä ollut tarpeeksi korkeutta peittämään valokuvan alareunaa. Tästä syystä alareunaan on laitettu palanen vihertävää paperia, joka osoittautuikin omasta mielestäni ihan hyväksi ratkaisuksi. Pikkuisen potkua tuomaan laitoin vielä palasen numeronauhaa. Nauha ei ole kuitenkaan ihan mikä tahansa, sillä mä sovitin noina päivinä ainakin toista sataa kehysmallia. Ja aika paljon niitä eurojakin sitten meni (vaikka hyvät kaupat teinkin), että ihan numeropainotteisia päiviä kyllä olivat.

Ompeleet lisäsin viimeiseksi ja kyllä muuten tuli ärräpäitä kun alalanka loppui kesken kaiken. Mä kyllä katsoin ja olin varma, että se riittäisi. Aluksi mua ärsytti suunnattomasti tuo sotku ja värin vaihtuminen (puolasin vain samaa väriä, en jaksanut hakea mustaa lankaa...), mutta nyt olen jo sitä mieltä, että kämmi oli oikein tervetullut. Näin se näyttää ehkä jopa paremmalta, sellaiselta sopivan suttuiselta! Ihan kuin sen olisi pitänytkin mennä noin?

Traktorisivun taustapaperi oli kerralla valittu ja olen siihen ihan tyytyväinen. Kirjaimien kanssa oli vähän tuskaa, mun piti kirjoittaa "haluais", ei "haluis". Epähuomiossa jäi a-kirjain pois, mutta onneksi tuokin sopii mun suuhun - usein mä puhun kuinka mä "haluisin" jotain. Joku-sanan tilalla luki ensin "se" (sekin luki mustilla kirjaimilla), lainausmerkit oli mutta-sanan vasemmalla puolella ja yläreunan tarran liimasin kotona. Meillä tuo traktoriasia on tärkeä (vaikka sellaista ei varmasti tähän rivarin parkkipaikalle tule), joten siksi tuollainen muuten ehkä irralliseltakin tuntuva sana.

Viimeinen työ on sellainen sekamelska, että en oikeasti edes muista miten koko operaatio meni. Ainakaan se ei lähtenyt tuosta haarukkapaperista, jonka Suski mulle löysi silppujensa joukosta. Tosin sillä hetkellä tämän sivun aihe oli vielä eri, eivätkä nuo aterimet kyllä mitenkään liity postilaatikkoon tai osoitteesen, saati sitten postinkulkuun. Testilausahduskaan ei varsinaisesti liity tähän, ellei sitä erityisesti halua vääntää testiksi postin onnistuneesta jakelusta tms. Aika kaukaa haettua, mutta nyt voi vaikka kuvitella niin.

Ompeleet on lisätty kotona, väri on ihan pe*seestä tähän työhön, mutta laiska mikä laiska, värin vaihtaminen olisi ollut ihan liian iso homma! Mun oli tarkoitus ommella sellaisella tummemmalla punaisella tai violetilla. Jos tästä jotain positiivista yrittää etsiä, niin se on värikäs ja siinä on sopivasti postileimoja taustapaperissa.

Huvittavaa tässä kaikessa on se, että sillä välin kun skanneri huristeli juuri tätä viimeistä työtä, mä vilkaisin postin lähetysten seurantaa. Mun 30. joulukuuta tilaama paketti on vihdoinkin saapunut maahan ja on noudettavissa tullissa. Jokseenkin huvittavaa, että mä huomaan sen juuri silloin kun ikuistan tällaista aihetta.

Lauantain saaliista ensimmäinen trio. Huomioitavaa on ainakin se, että mulla todella oli vain vähän kamaa mukana. Samoja kirjaimia on viljelty ahkerasti, eläköön AC ja Cream Soda!



Lievää vastustusta oli tuo tammikuinen reissu. Ensin VR päätti vähän koetella hermoja ja kun autokin oli umpijäässä ja kun työkalut eivätkä voimatkaan meinanneet riittää, niin usko meinasi välillä loppua. Loppu hyvin kaikki hyvin, yllätyskin mun kamerasta löytyi pienen autoilun jälkeen - kiitos siitä (yllärikuva on siis päässyt tähän sivulle). Tästä reissusta piti kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta siitä sitten aikanaan toiseen työhön. Tämä kertoo vain logistisista ongelmista.

Ja sulle muru, nämä tirpat ovat sulle! ♥ Meinasin kirjoittaa sivulle "tsirp trip", mutta sanaleikki sai sen verran kummastuneita katseita että päätin jättää sen toteuttamatta! :D

Lisää muruja (kaikki ihanat ihmiset tuntuvat olevan mulle nykyään muruja), Inspiksen ihania tyttösiä jotka jaksavat ilostuttaa mun arkea niin monella tavalla. He ovat ihania, ihania ja ihania. Sanoinko jo, että ihania? Tämä on murut teille! ♥



Nämä tytsyt ovat ideapankkeja, idearikkaita ja (välillä ihmeellisen) innokkaita ihmisiä. Ihania. Puhun usein "mun tytöistä" tarkoittamatta sillä mitään sen kummempaa omistussuhdetta, heheh. Mä tiesin siis heti, että tähän tulee otsikoksi tuo tyttöni mun. En mä osaa tästä muuta sanoa, nämä tytöt vaan ovat osoittaneet olevansa melkoisia aarteita ja halusin teidät muruset samaan paikkaan kaikki!

(Mä olen tänään vähän pilvessä ja perhosissa - tai ihan miten sen haluaakaan sanoa. On ollut niin hyvä päivä, että pahoittelen tätä sugared honey -linjaa.)

Mä pyysin niitä skräppäysaiheita niin kiitos vaan muistutuksesta mun unien suhteen, juuri se aihe päätyi sitten paperille asti. Luonnollisesti mulla ei ole valokuvia mun unista (tulostettuna ainakaan, eh..) joten mistä apu? Tulostettujen kuvien pinosta löytyi kuva makkarista, ei siis hätää. Siellähän ne unet yleensä nähdään!



Mulle aika outo värimaailma, kaikkea täytyy kuitenkin kokeilla. Taustapaperi ja pitsi yhdessä sotivat ehkä mulle perinteistä tyyliä vastaan, mutta pikkuisen pinkkiä ja mustavalkoista niin ollaan paljon lähempänä mua. Tämä taisi olla maratonin eka työ, vaikka kauan meni vain niitä vähiä kamoja ihmetellessä. Koko ajan muistin, että mulla olisi kotona se ja se ja se... Mä nappasin lähtiessäni yhden nipun paperia ihan sokkona mukaan, sillä oli pärjättävä.



Kaiken sen kämmäilyn ja naurun mitä näiden tekemiseen liittyi, voi kun saisin siirrettyä sen tänne. Vaan enpä saa, aakkosilla on mentävä. Ehkä jotakin paljastuksiakin löytyy, vaan ei mitään niin mehukkaita kuin ne naurukohtaukset. Kaikki eksfails-sepustukset täällä lopussa, niin ei tarvitse ihan kaikkien hermoilla ja rullailla jos nämä eivät pätkääkään kiinnosta.

Ekassa työssä oli muistaakseni kolme eri taustaa ennen tätä. Vai oliko tämä kolmas, ei pysty muistamaan enää. Ensimmäinen oli sellainen supervärikäs ja tosi herkku, mutta mua häiritsi sen levottomuus. Leikkasin taustasta palan pois yläreunasta ja laitoin pätkän rauhallisempaa paperia. No ei ollut hyvä sekään. Leikkasin alaosankin pois (heti kuvan alapuolelta) ja jatkoin koko työtä ylöspäin - aina vain paheni, huh.

Pinkin ruutupaperin päälle laitoin palan viivakooditeippiä. Ihan kamala kokeilu, ei lähde irti! Mitä tehdä? Olin repäissyt palan värikkäästä valokuvasta, aikeissa yhdistää mustavalkoinen ja värikäs kuva samasta kohdasta. No se idea oli tuhoon tuomittu jo siinä vaiheessa kun kuva repesi vähän väärästä kohdasta ja näkö lähti toisesta silmästä (sori muru). Käytin repäistystä kuvasta sitä toista puolta ja peitin sillä viivakooditeipin. Outo, erittäin outo ratkaisu. Mutta päätin, että saa tehdä outojakin ratkaisuja jos tykkää!

Pinkillä ruutupaperillakin on peitetty yhtä toista paperia. Siinä ekassa (vai tokassa?) paperissa oli kymmenkunta tekstitarrariviä tuossa kuvan yläpuolella, mutta se näytti liian tukkoiselta. Revin tarrat pois, mutta jäljet jäi. Siinä taas yksi syy taustapaperin vaihtoon. Myös tuon pinkin ruutupaperin päällä oli tekstitarra tuossa kuvan kyljessä pystysuunnassa, se oli ihan hyvä mutta en tiedä miksi sen revin pois, menin kai siinä repimisen huumassa.

Tyttöni mun, tämä aiheutti melkoista vatsalihasten treeniä, enpä mene yksityiskohtiin mutta kovasti siinä kevennettiin ihmisiä, purettiin painolastia ja leikattiin raajoja ja muita elimiä. Ainakin hienosti Päivin korva on kateissa ja Suskikin taisi menettää "vain oikean kätensä". Tämä työ syntyi muuten helposti, vain kuvien asettelu aiheutti päänvaivaa. I-kirjaimet loppuivat kesken kaiken, tietenkin. Eikä kukaan varmasti huomaa (ainakaan ensinäkemältä ja kertomatta), että tyttöni-sanan i-kirjain on ylösalaisin käännetty ykkönen josta väkänen on leikattu irti.

Weird dreams oli tunnustelua maratoniin ja syntyi maratonin alkamisen aiheuttamalla fiiliksellä. En muistaakseni korjaillut tässä mitään? Pilven takaa löytyy yksi vaatteesta irrotettu lappu, mutta pilvi peitti sen pakon sanelemana kun halusin hattaran juuri siihen kohtaan.

Tässä tämä eka pläjäys, lisää on tulossa ja muutama uusikin tuotos on jo hyvässä vaiheessa.

Siis mikä mahtavan loistava päivä! Aamu alkoi ihanilla uutisilla, päivä jatkui pirtällä puhelulla ja vaikka maanantai onkin, niin mikään ei ole vielä mennyt pieleen (enkä aio koputtaa puuta). Mahtava maanantai!

Lauantaina olin tosiaan Suskilla viettämässä varsinaista skräppäysmaratonia. Mun oli tarkoitus skannailla töitä eilen, mutta enpäs ehtinytkään ehkä valitettavasti ehdi nytkään. Tässä kuitenkin yksi jo viikolla tehty simppeli tapaus, lisäsin siihen eilen vain pari juttua. Melkein digi, vahva hybridi?



Mulla oli melkoisen vahva kolmenkympin kriisi koko viime vuoden ajan, se taisi alkaa jo siellä jossain 28-vuotiaana vähitellen. Olin välillä ihan hukassa ja pihalla kriisini kanssa. En tiedä mitä maailmanloppua odotin, mutta eihän sitä sitten tullutkaan. Puolikas vuosi oli tosi tärkeä, olin vielä pari kuukautta ennen h-hetkeä muka 29,5. Taisin olla vielä edellisenä päivänäkin. Ei se sitten mitään kummallista ollutkaan ja nyt hehkutan kaikille olevani kolmekymmentä.

Sivu ei suoranaisesti kerro vain tuosta kolmenkympin täyttämisestä, vaan noista ikävuosien puolikkaista. Kyllä niillä puolikkaillakin on merkitystä! Jos multa onkin kysytty 1983 keväällä kuinka vanha mä oon, niin olen ihan varmasti muistanut sanoa että jo neljä ja puoli! Ainakin luulen niin.



Tästä taitaa tulla mun lemppariosasto, vaikka tässä työssä ei paljon salaisia kansioita ole. Vasemmalla on kokonaisuus jonka tulostin suoraan letter-kokoiselle valkoiselle kartongille. Molemmissa kuvissa on ollut taustalla jotain sälää, joten halusin loihtia niihin mustat taustat. Valkoinen teksti oli haaveissa taas vaihteeksi, joten musta tausta oli paras vaihtoehto.



Tulostettuun arkkiin en lisännyt muuta kuin palan nauhaa (siitä on sata vuotta kun viimeksi käytin nauhaa jossakin), pyöreän paperiläpyskän ja sen päälle punaisen pyöreän tarran. Pilkkunauhan valitsinkin juuri tuon tarran vuoksi. Mä viljelen lainausmerkkejä nykyään ihan joka paikassa, joten pitihän tähänkin sellaiset laittaa. Kuvassa ei näy, mutta lainausmerkit ovat foam-kirjainarkista ja siksi kivasti koholla.

Fontti on Typenoksidi by Juha Korhonen. Tulostaminen kartongille hävitti mustasta väristä sen parhaan potkun, mutta sen kanssa on vain elettävä (ellei tulosta työtä valokuvapaperille). Ongelmaksi olisi kuitenkin tullut A4:n ja letterin välinen kokoero, joten siksi päädyin tähän ratkaisuun. Vasen kuva on värisäädöiltään juuri sellainen jonka tulostin. Oikealla olevassa kuvassa näkee selvästi heikentyneet tekstit, eikä mustavalkoisuuskaan ole enää ihan sitä mitä piti. Todellisuudessa tulostettu kokonaisuus on hailakampi, mutta pistin mustaan aavistuksen potkua taas skannauksen jälkeen (melkoinen operaatio; tee, tulosta, täydennä, skannaa ja käsittele).

Yksi letterille skräppäämisen etuja on ehdottomasti tuo tulostimeen sopivuus, suosittelen senkin vuoksi.

Ikuiselle asunto- ja sisustusfriikille uusin Inspis-haaste oli ihana toteuttaa! Tosin mulla oli aivan valtavia ongelmia sen suhteen, että miten valitsen niistä miljoonista haaveista vain jonkun? Olin jo aikeissa tehdä jonkin kollaasityyppisen ratkaisun ja koota siihen kaikkia ihanuuksia. Pinnistelin kuitenkin sen verran, että mietin mitä ihan tosi-tosi-tosi paljon haluaisin. Päädyin mun haaveeseen LOFT-asunnosta. Tämä haave tuskin koskaan unohtuu.



Tykkään työstä, erityisesti tuosta taustalla näkyvästä tiiliseinästä. Haluaisin ikioman loftini sellaisesta talosta, että siellä olisi isojättisuperiso tiiliseinä. Ja eihän tämä oikeastaan ole vain haaveilua, se on yksi tavoitteista muiden joukossa. Tämä tavoite vaan vaatii aika paljon rahaa, mielummin ihan lottovoiton. Voiko muuten lottovoitto olla tavoite vai onko se vain haave? :D



Kuten edellisessäkin Inspis-työssä, on tässäkin käytetty taustapaperina tapettikirjan kuvallista välilehteä. Mulla on vielä pari kivaa välilehteä käytämättä, joten ehkä näette näitä ratkaisuja jatkossakin. Mua viehättää kovasti ajatus siitä, että kuva on kuvan päällä. Voihan samaa ideaa käyttää ihan perinteisen valokuvankin kanssa!

X-files -tunnusmerkit täyttänee myös se seikka, että tässä työssä olevat kuviopaperin palaset on irrotettu eräästä vanhasta, omasta mielestäni pilalle menneestä työstä. Tämä Cosmo Cricketin sarja (Get Happy) on yksi mun kestosuosikeista ja rakastun näihin papereihin aina uudelleen ja uudelleen. Erityisesti tykkään papereista 8" koossa, sillä niissä kuviot ovat kompaktin kokoisia.

Foam-kirjaimet ovat aika vanhoja, eikä niissä ollut liimaa käytännössä ollenkaan. Ne on liimattu vahvalla Scotchin Strong & Precise Glue -liimalla. Ei muuten lähde irti vaikka yrittäisikin. Tuo liima on niin loistavaa että suosittelen ehdottomasti!

Taustapaperina toimiva kuva ei ollut tarpeeksi leveä, joten sitä on näppärästi jatkettu kuvan ja kuviopapereiden avulla. Näin sain enemmän tiiliseinääkin näkyviin.

Tämän vuoden ensimmäinen työ pääsi Inspis-haasteen esimerkkityöksi. Aiheena olivat tuoksut ja hajut, joista mulle tuli ensimmäisenä mieleen mun rakas, rakas hajuvesi. Mun sydämeni vei aikoinaan Donna Karanin Be Delicious, vihreä omppu. Sittemmin olen kokeillut myös punaista omppua (Red Delicious), joka tulee ihan hyvänä vaihtoehtona perässä. Mutta tämä tuoksu on niin raikas ja se sopii just mulle. Kovasti multa kysellään, että mitä hajuvettä mulla on kun on niin raikas ja hyvä tuoksu! Tämä ON ihana. I love, love, love it!



Sitten siirrytään osastoon X-files. Ajattelin edelleenkin yrittää valottaa asioita valmiin työn takana, sillä se on mun mielestä paljon mielenkiintoisempaa kuin tarvikkeiden listaaminen tai pelkän työn katseleminen. Joten jatkossa jos näet kohdan "X-files", se on vain mun tarinointia työn valmistumisesta, erikoisista materiaaleista tai kömmähdyksistä valmistusprosessin aikana.



Työn taustapaperi on tapettikirjasta. Tiedättehän, sellainen paksuhko välilehti jossa esitellään jotakin tiettyä tapettia valmiissa huoneessa. Niissä on aivan upeita värejä ja sisustuksia, joten olen joskus hamstrannut niitä kuvia (joo, olen outo). Hapottomuudesta ei ole hajuakaan, päätin etten anna sen seikan olla mun luovuuden tiellä.

Toinen "kompa" tässä työssä on tuo kuva. Sehän ei selvästikään ole mun ottama valokuva (vai onko sittenkin?). Olen ennenkin käyttänyt muita kuin perinteisiä valokuvia. Tämä on mainos, johon olen joskus tykästynyt. Se ei ole paperimainos liimattuna työhön. Kaivoin netistä tuon mainoksen, mutta se oli niin älyttömän pieni tiedosto ettei sitä olisi saanut tulostettua kovinkaan suurena, ehkä juuri ja juuri tuuman kokoisena... Näppäränä tyttönä keksin loistoidean! Otin ja valokuvasin tuon mainoksen tietokoneen näytöltä! Nythän tämä on sitten "mun ottama kuva". Kuvassa on nähtävissä kiva efekti (näkyy ehkä vain livenä), joka tulee näytöltä kuvaamisesta. Aion kyllä soveltaa tätä keinoa jatkossakin.

Otin tuosta omenasta sata ja yksi kuvaa, mutta halusin silti käyttää tuota mainoskuvaa, siinä on jotakin niin upeaa. Simppelihän tämä on, mutta musta tuntuu että hybridi on nyt mun juttu. Vähän kirjaimia ja pari koristetta (jos niitäkään) ja se on siinä.



EDIT: Selkeyttääkseni tarinaa laitoin vielä kuvan mainoksesta. Osastoon X-files kuulunee myös tuo mun mustassa laatikossa oleva teksti. Sillä on peitetty tuo DKNY:n logo, vaikka kaunis sekin on. Olisin voinut rajata kuvan myös logon yläpuolelta, mutta halusin alarivin omppuja enemmän näkyviin. Siinä selitys siis vielä mustalle laatikolle ja sen paikalle.