"Ilo pinnata" tarkoitti aikaisemmin jotain ihan muuta

Mä löysin eilen pitkästä aikaa tieni taas Pinterestiin. Ei sillä, ettenkö mä välillä olisi käynyt siellä kurkkimassa ideoita, mutta nyt mä jopa pinnailin. Ja löysin pari uutta "skräppäysidoliakin". Ooooh.

Pinterest on ihan yhtä vaarallinen kuin aina ennenkin. Sinne jumittaa aivan yhtä helposti kuin ennenkin. Mutta mikä parasta, sieltä saa aivan yhtä paljon ideoita kuin aina ennenkin.



Mulla tuli taas Pinterestissä notkumisen seurauksena mieleen nuo tekijänoikeusasiat. Olisi mukava kuulla jonkun valokuvaajan kommentteja siitä, miten hän kokee kuviensa "pinnauksen". Vaikka kyseessä onkin ideapankki, eikä palvelussa ole kyse kuvien varsinaisesta lainaamisesta tai omimisesta, niin väkisin rupesin miettimään asiaa. Pinnatessa on toki hyvä mainita valokuvaajan nimi, mutta palvelussa on täysi mahdottomuus pitää yllä näitä asioita, sen ymmärrän ihan täysin.



Onkohan kukaan muu saanut Pinterestiltä viestiä, että he ovat joutuneet poistamaan jonkin pinnauksen pyynnöstä? Itseltäni on poistettu juuri pari valokuvaa, syyksi kerrottiin henkilön halunneen kuvansa pois näkyvistä kyseisessä palvelussa. Tämäkin lienee itselläni taustalla tässä pohdinnassa.

Kaikesta huolimatta palvelu on mitä loistavin ja inspiroivin. Jos et ole vielä kurkistanut, niin suosittelen kurkistamaan ja koukuttumaan!

Anski kirjoitti 18.12.2011 - 20:16
Mulla oikeastaan jäi Pinterestin käyttö alkuinnostuksen jälkeen. Käyn kyllä kattelemassa silloin tällöin muiden juttuja, mutta ei hirveesti ole tullut pinnailtua itelle talteen mitään. Ja yksi syy just nimenomaan se, että haluais tehdä noi merkinnät oikein. Mutta se oikein laittaminen versus laiskuus.... Laiskuus voittaa. :( Aika usein jos oon netissä liikkueassani törmännyt johonkin kivaan, oon sit napannut ideoita suoraan koneelle ideakansioon. Pitäis ehkä skarpata ton Pinterestin kanssa kyllä.
maikko kirjoitti 18.12.2011 - 20:53
Mullakin iski laiskuus ja se, etten kuitenkaan muistanut käydä katsomassa pinnailujani myöhemmin.. nyt olen välillä eksynyt sinne ja kivalta sekä inspiroivaltahan siellä aina näyttää. Eikä tartte edes pinnailla, kunhan vaan selailee muiden pinnauksia ;)
Mirka kirjoitti 18.12.2011 - 23:13
Minusta on tullut niin laiska, että pääasiassa painan vaan Like-nappia, ei tarvitse valita kansioita tai mitään, siellä ne on sitten iloisessa sekasotkussa omassa kategoriassaan..
Nelsson kirjoitti 19.12.2011 - 07:01
Meitsi pinnaa :) Yleensä eniten repinnaan, mutta välillä harmittaa kun muiden pinnaukset (etenkin tutoriaalit) vie vaan jonkun blogin etusivulle eikä suoraan oikeaan postaukseen.

Hauskaa oli huomata että minunkin blogista oli joitain juttuja pinnattu :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code