365 x minä

Mä olen loistava aloittamaan projekteja. Monet projektit ovat enemmän tai vähemmän jäissä, toiset alalaatikossa ja toiset paperikasan alimmaisena. Eräs jämäprojektikin elää sinnikkäästi työpöydällä omassa pahvilaatikossaan, sitäkään ei ole vielä kuopattu.

Mutta. Kuinka moni tunnustaa viihtyvänsä paremmin kameran takapuolella poseeraamisen sijaan? Skräppäys saattaa helposti olla harrastuksena sellainen, että ne omat kuvat jäävät ottamatta ja hetkien tallentaminen keskittyy lähinnä jälkikasvuun ja ystäviin. Kuka tallentaa ne meidän omat, henkilökohtaiset muistot? Kuka valokuvaa meitä vuosien varrella? Siis oikeasti kuvaa, ei niin että satumme vahingossa samaan kuvaan jonkun toisen kanssa. Joillakin tämä tilanne on paremmin hallussa kuin toisilla, eivätkä kaikki välttämättä näe edes tarvetta tällaiselle. Jossain vaiheessa sitä saattaa kuitenkin herätä siihen tosiasiaan, että omasta itsestä on vain pari hassua kuvaa koko vuoden varrelta.

Linkitin aikaisemmin Elsien kirjoitukseen, kuinka itsestä voisi ottaa kuvia paremmalla menestyksellä. Uhkasin tuolloin, että yritän vetää Elsien tavoin vuoden läpi siten, että otan jokainen päivä kuvan itsestäni. Olkoon se sitten ns. pissiskuva kännykkäkameralla, kuva omista kengistä tai pikaräpsy lakatuista kynsistä. Jonakin päivänä se voi olla kuva uudesta hiusväristä, joku päivä "filmille" saattaa tarttua vain varjo asfaltissa. Mutta jokaisessa kuvassa näkyy jollakin tavalla minä. Itseään ei pitäisi unohtaa.

Jos ajankohta olisi toinen, saattaisin yrittää tätä projektia teemaksi vuodelle 2012. Aion kuitenkin aloittaa projektin jo aikaisemmin, omana synttäripäivänä. Näin saan teemaksi yhden kokonaisen ikävuoden.



Tässä vaiheessa en vielä tiedä, että millaisen kokonaisuuden tästä projektista aion tehdä. Ehkä tulostan kuvat minikoossa siten, että yhdellä aukeamalla on viikon tai kahden kuvat. Kuvista ei tarvitse kirjoittaa mitään, sillä tämän ei ole tarkoitus olla mikään päiväkirja. Kuvasarja saa toimia omana kokonaisuutenaan, ilman sen kummempaa tarinointia tai muuta suurta draamaa. Kuvasatoa voi sitten myöhemmin käyttää myös satunnaiseen itsestä ja omasta fiiliksistä skräppäämiseen. Tai ehkä en käytä kuvia mihinkään. Ehkä vain opettelen vuoden ajan sitä kameran toisella puolella olemista. Ehkä koko projekti tekee itselle hyvää, lopputuloksesta huolimatta.

Jos nyt kukaan yhtään innostuu samasta ajatuksesta, niin hihkaiskaa mullekin. Tähän voi lähteä ihan omassa rauhassaan, enkä itsekään aio auliisti jakaa jokaista kuvaa blogissa. Kaikki eivät halua kuviaan julki, mutta sen ei tarvitse olla este tällaiselle projektille.

Mä yritän tarpoa tämän(kin) projektin läpi, katsotaan pääsenkö loppuun asti!

Sini kirjoitti 23.10.2011 - 18:33
Kyllähän tällaisesta innostuu ihan väkisin. Miuta monesti harmittaa kun ei ole kuvia minusta kun itse olen se innokas kuvaaja ja muut perheenjäsenet taas ei, sisko onneksi välillä. Nyt kyllä pääsisi leikkimään kaukolaukasimella ja jalustalla kun appiukko toi ne juuri lainaan mutta ehkä ihan tuohon kuva päivässä homman ei pysty ainakaan toistaiseksi.
Jeppula kirjoitti 23.10.2011 - 18:48
Upeaa projektia olet aloittamassa!
Samaa asiaa olen usein pohtinut, ettei itsestä ole kuvia. Kesällä kun bongasin blogistasi tuon linkin sinne Elsien sivuille, niin inspiroiduin kokeilemaan kuvia itsestäni. Suurin osa oli ihan kauheita, mutta onpahan kuvia minusta, heh!
kiala kirjoitti 23.10.2011 - 21:54
Hei, tästä mä voisin olla kiinnostunut. Sopisi hyvin mun muuhun teemaan. En kyllä lupaa julkaista mitään. Tulos saattaa jäädä odottamaan aikaa, jolloin esim. gif kuvia saa sähköisellä paperilla leiskoihin ;)
Ellis kirjoitti 23.10.2011 - 22:23
Sini, aivan yhtä hyvin tää vois olla vaikka 52 x minä, joka viikko. Tai edes 12 x minä, sekin voi olla jollekin jo 12 kertaa enemmän kuin normaalisti.

Jeppula, kiva jos linkistä on ollut jotakin iloa!

Ja Kiala, klik-klik ja räps-räps sitten vaan! :)
Puuhis kirjoitti 24.10.2011 - 08:45
Mulle voisi sopia tuo 52*minä (tai jotain minuun selkeästi liittyen). Mä tunnustan, että pidän pärstäkuvaleiskoja maailman tylsimpinä. Kuvissa pitää olla tapahtumia, toimintaa tai jotain syytä miksi ne on otettu. En siis ota itse perinteisiä "olemme kokoontuneet" kuvia, ne pitää olla ns luonnollisempia. Mä lasken siis puutarhakuvat "omaksi" vaikka en ehkä niissä itse ole kuvassa mukana, koska puutarha on juuri minun juttuni meillä. Yllätyin siitä, että että mä olen tänä vuonna tehnyt 2/3 leiskosta pojasta MUTTa 1/3 leiskoista jostain joka liittyy itseeni. Toki niitä kuvia oli vähän omasta nupista. Siinä voisi petrata hieman.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code