Viikko sitten olin Helsingin Jäähallissa nauttimassa mahtavasta konsertista, ehkä jopa parhaista ikinä. Hurts ei jättänyt ketään hallissa olijaa kylmäksi, melkein voisin vannoa näin. Lehdistö ei tapahtumalle kovin suurta huomiota antanut, mutta sekin vähä julkisuus mitä Hurts sai, oli varsin positiivista. Harvoin Suomessa näkee noin täysillä mukana olevaa yleisöä, ei edes suurien starojen stadionkeikoilla. Lienee paljon sanottu, mutta fiilis todellakin oli kirjaimellisesti katossa.

Keikoilla ja konserteissa kuvaaminen on monelle toissijainen juttu ja jotkut ovat jopa sitä mieltä, ettei kokonaisuudesta pysty nauttimaan kamera kädessä. Kyllä mä ainakin pystyn, enkä koe menettäneeni ainuttakaan hetkeä vaikka välillä kameraa kohti lavaa suuntasinkin. Lavaa, joka oli todella kaukana. Istuin piippuhyllyllä ja kaikenlaiset tukirakenteet olivat sopivasti tulilinjalla. Silti tuostakin päivästä jäi ihan kohtuullisia kuvia muistoksi.



Aika moni tuntui räpsivän kuvia salaman kanssa. Se nyt vaan ei taida olla hyvä idea takarivistä käsin, ellei halua muistoksi sataa hiuspehkoa. Tulipahan vahingossa otettua pari sellaista kuvaa itsekin. Yllä olevat kuvat (myös ensimmäinen överiksi mennyt kuva) on otettu todella todella kaukaa, Canon Power Shot SX200 IS -kameralla. Käytän kameraa edelleen paljon, sillä järkkäriä en itsekään raahaa ihan joka paikkaan. Tämä pokkari ei todellakaan ole mikään huippukamera, mutta olen oppinut hyväksymään sen, että jokaisen kuvan ei tarvitse olla hyvällä kameralla otettu - tai edes hyvälaatuinen.

Pitäisi muistaa useammin se, että valokuvaaminen on eri asia kuin arjen tallentaminen. Tavallaan molemmat tarkoittavat samaa, mutta jos oikeasti ajattelee asiaa, näkee ehkä eron. Jos hinku uuteen ja parempaan kameraan on valtava, kannattaa silti miettiä kumpaan tarkoitukseen kameraa haluaa. Valokuvaukseen ja valokuvauksen opettelemiseen vai arjen hetkien tallentamiseen. Usein pärjää vähemmälläkin.



Tweet