Suljetun kentän laidalla
Haravoinnin ja nörtteilyn vastapainoksi piti päästä ihan hetkeksi skräppäysfiilikseen. Enemmänkin olisin halunnut puuhastella, mutta aika ei juuri nyt anna periksi. Nämä vartin sivut ovat kuitenkin juuri sitä, mikä tarjoaa sen pienen hetken muissa maailmoissa, kaiken muun kiireen ja touhun keskellä.
Fiilis on sivussa kuin kaatopaikalla, kaikkea täysin erilaista ja mahdollisimman sekalaista. Värit ovat ihan mitä sattuu, kuvioiden yhdistelmät vieläkin hurjempia. Nyt vain oli sellainen fiilis, että pakko saada heitellä kaikkea sekaisin. Joskus se on tätä.
Tiedätkö millä sydämet on leimattu paperiin?
Crafticasta tupsahti ihania American Craftsin Dear Lizzy -kirjaimia. Vaikka tykästyin näihinkin, "rainbootsit" veivät kyllä voiton. Keltaisia kumppareilta tuoksuvia kirjaimia - oijoi, niitä täytyy päästä pian kokeilemaan! Ihaniaihaniaihania!
Naksuttelin muutamat sydämet Fiskarsin vipulävistäjällä leimattujen sydämien lisäksi ja suttusin "fibereita" mytyksi. Ideaa ei ollut eikä hommassa tuntunut olevan päätä eikä häntää, mutta päätin vain tehdä miettimättä mitään.
Työn valokuva on otettu Seinäjoen lentoasemalta sen ollessa suljettuna. Ei ole liikennöinti ihan yhtä vilkasta kuin Helsinki-Vantaalla. Mutta ei lentokentän kupeessa notkuessa tarvitse välttämättä koneitakaan nähdä, fiilis on siellä paikallaan kaikesta huolimatta!
Materiaalit Crafticasta
• kirjaintarrat: American Crafts / Dear Lizzy, Merry
• kuitunauha: Basic Grey / Obscure Fibers
• akryylimaali, punainen: Kaiser Craft / Akryylimaali 75 ml, punainen
• siirtokuva, tikkaus: Kaiser Craft / Rub ons Black Stitching
• tekstitarra, "love": Pebbles Inc. / Cardstock Stickers, Masking tape Love
• kuviopaperi, kukat: K&Company / Urban Rhapsody Designer Paper 12" x 12"
• kuviopaperi, pilkullinen: Basic Grey / Sultry, Elite 12" x 12"
• kuviopaperi, vihreä: 7 Gypsies / 12" x 12" Nottinghill, Harrow
• kuviopaperi, sydänkuviot: Cosmo Cricket / Mr. Camper, Go Jump in a Lake
Tweet


















Kivan värikäs sivu :)
Edit. Siis myös mun arvaus, en ollutkaan eka =)