Loppuvuoden teema - jämämateriaalit
Vähän tuossa iltasella kaavailin, että jos ottaisi kokeeksi sellaisen "skräppää kymmenen työtä pelkistä jämämateriaaleista" -projektin. Aina silloin tällöin sitä tekee sivun niistä materiaaleista mitä pöydällä sattuu lojumaan, mutta jos yrittäisi hyödyntää tätä ideaa vieläkin enemmän. Ihan vain siksi, että eilenkin niistä syntyi todellinen vartin pikaleiska ja vieläpä mieluinen sellainen.
EDIT: Tein vielä jämämateriaalien jämämateriaaleista toisen leiskan. Halusin kokeilla, että kuinka pitkälle silput riittävät. Ehkäpä tulisi vielä kolmaskin työ jos oikein yrittäisi!
Vasemmalla oleva työ tehty jämistä ja oikeanpuoleinen työ jämien jämistä. Käytännössä samat materiaalit ja kieltämättä myös sama tyyli. Mutta mitä väliä? Matskut on ainakin hyödynnetty loppuun saakka.
Yllä olevaan työhön en käyttänyt mitään ns. uutta. Taustapaperissa oli jotakin tuhrua, jonka peitin toisella paperilla. Ja tämä toinen paperi (kellertävä, viivoitettu) oli jämäpala. Pinkin paperisuikaleen leikkasin kuviosaksilla kahtia ja käytin myös jämäpuolen. Pöydällä olevat maalit sattuivat sopimaan kuvan väreihin, joten hätäinen sutaisu niitä. Kirjaintarrat kyseisestä arkista olivat aika vähissä, mutta vielä niistä otsikon sai hienosti. Pari hassua siirtokuvaa juuri niistä arkeista mitkä lojuivat pöydällä, lattialta löytyi pätkä keltaista maalarinteippiä (okei, se ei siis lojunut pöydällä), valkoinen puhekupla oli pudonnut mun "chipboard-laarista" ulkopuolelle ja ompelukoneeseenkaan en vaihtanut lankoja.
...ja vielä se "editin" toinen työ suurempana.
Samat sävelet kuin yllä. Turkoosia maalia olin sutinut pohjaan jo aikaisemmin, joten päätin käyttää sen taustaksi. Loput viivapapereiden paloista asettelin täyttämään sivun alaosan. Valkoista maalia tiputin pari pisaraa suoraa sivulle ja pyyhkäisin paperisuikaleen palasella sileäksi, sillä muuta levitykseen sopivaa apuvälinettä ei löytynyt ja eilen pesty vaahtomuovisivellin oli ihan liian kaukana kuivumassa. Viimeinenkin teippipalanen piti tunkea sivuun. Ja k-kirjaimet oli loppu. Ja lankakin loppui juuri kun olin huristanut sivun ympäri.
Ihan kivaa, vaikka keräilikin matskut sekalaisesta kasasta. Pitäisi harrastaa huomattavasti useammin. Ehkäpä otan loppuvuoden teemaksi!

















