Oma kuvani Inspiksen valokuvaushaasteeseen #7, "epätarkka valokuva". Kuva on otettu U2-konsertissa elokuussa ja ihan tarkoituksella epätarkaksi. Halusin erivärisiä valoviivoja, sillä valoshow oli niin loistava että halusin palan sitä valomerta hieman toisella tavalla kuvattuna. Esimerkkikuvat täytyyy ottaa etukäteen, joten niiden räpsiminenkin poikkeaa luonnollisesti haasteisiin osallistumisesta, jossa kuvat on tarkoitus ottaa tietenkin vasta haasteen jälkeen ja ohjeistuksesta mahdollisesti inspiroituneena.

Pari kommenttia on kantautunut korviini liittyen Inspiksen valokuvaushaasteen aihevalintaan, epätarkkaan valokuvaan. Miksi kukaan haluaisi kuvastaan tahallaan epätarkkaa, ihmetellään. Vaihtelu virkistää ja heilahtaneita kuvia ei pitäisi pelätä muutenkaan. Vaikka lähtökohtaisesti kuvan ehkä tulisikin olla tarkka (ainakin osan siitä), ei se tarkoita etteikö joskus kuva voisi toimia muutenkin. Tarkoitus on kokeilla kaikenlaista ja tässäkin tapauksessa epätarkan kuvan ottaminen on tarkoituksellista. Nytkään ei siis ole tarkoitus etsiä arkistoista tärähtäneitä kuvia, vaan ottaa sellainen ihan tarkoituksella. Ja sen jälkeen vielä skräpätä näitä kuvia, idea ei ole siis "pelkkä valokuvaus". Toivottavasti inspiroituneita valokuvaajia löytyisi koko ajan uusia!

Tämäkin kuva päätyi valmiiksi työksi asti, kuten toivottavasti muidenkin haastevalokuvat. Tämä oli supermukava vartin pikaleiska, juuri tällaista fiilistä on ollutkin jo ikävä - pala palan perään liimaten, ei suunnittelemista, ei stressiä, vain värejä ja hyvää fiilistä!



Mun uudet lempparikirjaimet, American Craftsin "Vera" herkullisena pinkkinä, nam! Bongasin nämä Intohimona Askartelu -tapahtumasta Bellesin osastolta ja nyt jo harmittaa, että en ostanut paria pakettia enempää. Mulla olisi näille kirjaimille jo isompi operaatio mielessä, mutta katsotaan löydänkö jonkun toisen hyvän kirjaimen kyseiseen tarkoitukseen.

Ompelukoneelle on onneksi taas tilaa pöydällä, joten sitäkin tuli käytettyä ja tulee varmasti käytettyä jatkossakin. Niin kauan, kunnes pöytä on taas lastattu metrin korkeuteen ja jostakin sen raivaus on aloitettava. Ompelukone yleensä väistyy silloin ensimmäisenä.

Pala Marimekon mainosta päätyi kuvan alle. Vihkonen vain sattui olemaan pöydän kulmalla ja päätin repäistä siitä sivun irti. Ei suunnittelemista tai sommittelemista, sinne vain. Mitä pöydällä oli, sitä käytin.



Kuten aina, tuli mulle nytkin kämmejä sivua tehdessä. Siitäkin huolimatta, että se oli mieluista ja nopeaa (mokienkin kanssa tämä oli vain noin vartin leiska). Vasemmassa yläreunassa punaisen rub-onin alla näkyy valkoinen kohta. Siitä kiskaisin irti vaaleansinisen chipboard-koristeen, joka ei vain sopinut siihen (mikä suunnittelu?). Ja paperi lähti tietenkin mukana. Osittain tästä syystä pinkki rub-on on tuohon kohtaan istutettu, mutta näyttää mun mielestä ihan ok-ratkaisulta eikä pelkältä paikkavärkiltä. Toinen puoli rub-onista on rapsuteltu oikeaan reunaan kohtaan, jossa ompelukoneesta loppui lanka.

Kämmi löytyy myös journalingin alta, kohdasta jossa on pala kellotaulua. Mulla oli muka hyvä idea ja leikkasin palan pahvia pois (idea oli niin surkea etten edes kerro sitä), mutta lopulta jouduinkin paikkailemaan aukkoa ja pöydällä lojunut kellotaulun puolikas sai kelvata.

Eikä ne kämmit toki tähän lopu. Aaltosulkeen yläpuolelta näkee, että kuvakin on vähän kärsinyt (ainakin jos osaa katsoa). Siihen putosi taas hienosti superliimataustainen chipboard-palanen, eikä sitä tietenkään saanut irti ilman jälkiä (olisi saanut parempilaatuisesta valokuvapaperista). Miten paikkaan? No mulle tutuilla aaltosulkeilla tietenkin!

Tässä kaikki mokat? Ei tietenkään, sillä mun skräppääminen on kokeile, irrota, älä suunnittele, onnistu, epäonnistu, älä stressaa, liimaa ja irrota! Alareunassa oleva paperisuikale (samaa kuin ylempänä oleva pilkkupaperi) peittää ensimmäisen journaling-sotkun. Sekosin sanoissani ja mua ärsytti se, että tekstistä tuli lopulta hirveästi korjailtua mustaa suttua, joten paperia päälle ja kirjoitus uusiksi. Sillä siitä pääsee!