Remember me?

Jos ei edellinen päivitys ollut ihan viime vuosituhannelta niin viime vuosisadalta ainakin. Mut on pitänyt kiireisenä monikin asia, mutta päällimmäisenä kerrottakoon ne kaksi tärkeintä. Musta on tullut paitsi yrittäjä, niin myös opiskelija. Näistä kerron varmasti lisää vielä myöhemmin, mutta näin pitkän blogihiljaisuuden jälkeen täytyy laittaa jo jotakin uuttakin esille.

En sentään ole aivan askartelemattakaan ollut, mutta kaikkea kun ei voi heti täällä julkaista vaikka kuinka tahtoisi! Uusimmasta Ihanasta löytyy osa tällaisista töistä. Osa taas menee luonnollisesti Inspikseen ja loput rapsahtelevat tänne aikanaan. Suskin kanssa saatiin taas eilen paljon aikaiseksi, kevyesti kellon ympäri skräpäten. Tässä joitakin tuotoksia sekä eiliseltä että edelliseltä kerralta (muutaman viikon takaa).



Ylempi rivi on vanhempia töitä, alempi rivi eilisiä. En tiedä vielä mistä näistä tykkään, ainakin tuosta mustapohjaisesta sateenkaaresta. Se on mun rakas väriviuhkani (Tikkurila Symphony) jos joku miettii mitä kuvassa oikein on. Se on mulle tosi rakas. Tykkään myös tikkariapinan nappitikkareista (luulikohan joku niitä jo kukiksi?) sekä salaisesta reseptistä (tai paremminkin reseptin ainesosasta). Nurmoon aartehet meni vähän pilalle, tumppasin otsikon liian lähelle kuvaa ja työtä on muutenkin paikkailtu kiitettävästi - perhoset tosin on kivat. Flunssahuivi oli parempi ennen ompeleita, joten niitä ei kannata ihan joka paikkaan tunkea vaikka kuinka tekisi mieli. Wroom on vain fiilistelyä kevään tulosta kuukausi takaperin. Moottoripyörien äänet ja kiiltävät kromit, ei sen kummempaa. Wroomin kalvokirjaimista tykkään kyllä ihan hulluna!

Erillistä X-filesia ei nyt tule, mutta työt laitan tähän vielä isommassa koossa. Monta on vielä julkaisematta, mutta kaikki ajallaan! Tärkeintä oli huomata taas se, kuinka älyttömän kiva oli istua tuntikaupalla tuossa paperisilpun keskellä. Se itse tekeminen - se oli niin parasta. Kiitos Suski hyvästä ja terapeuttisesta seurasta. Muutama kivakin työ on tullut, mutta ei sillä ole niin väliä miten ovat lopulta onnistuneet. Kunhan skräppää ja nauttii siitä!













Valtava hinku olisi jatkaa montaa keskeneräiseksi jäänyttä työtä. Mua ei pidättele ainakaan helteinen ilma tai auringonpaiste, mutta taidan joutua siirtämään skräppäilyt taas toistaiseksi ainakin muutaman päivän päähän.

xing kirjoitti 16.05.2010 - 22:16
Kiva nähdä elonmerkki :) Oma suosikkini näistä on tikkariapina, se on sopivasti retro, mutta ei liian eli jotenkin ajaton
Anski kirjoitti 18.05.2010 - 12:15
Iiih ihania uusia! <3 Ja toinen toistaan upeampia!
Riikka kirjoitti 18.05.2010 - 13:03
Sateenkaari ja tikkari on mun suosikit, mutta nuo muutkin on upeita!
Ciili kirjoitti 18.05.2010 - 18:41
Oho! päivitys! tätä on odotettu :)
Innolla odotan lisää näistä kiireiden syistä, jännä kuulla mitä siellä (taas :) puuhataan!
Mun ehdoton lemppari on sateenkaarisivu, ja kyllä tuohon Flunssahuiviin sopii nuo ompeleet!! Ja Tikkariapina on ihana ♥
shys kirjoitti 20.05.2010 - 22:23
ooo, enpä turhaan odotellut näitä. Tikarit on ihanat ja rainbowssa on poweria ja flunssahuivista tykkään kans kovin ja sen lisäks kaikista. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code