Pääsiäistriviaa salaisissa kansioissa

Mies vetää sikeitä keskellä päivää, mutta sallittakoon se kuumepotilaalle. Piiiitkä pääsiäinen tiedossa jos pää on noin totaalisen kainalossa. Joten mä päätin puuhailla näiden "päikkäreiden" aikaan vähän omiani. Pyöräytin kivuttoman leiskan ja olen siihen tyytyväinen. Mutta hei, värimaailma jatkaa tutulla linjalla. Pitäisikö ehkä astua ulos omalta mukavuusalueelta?



Itse leiskasta sen verran, että koska olen "myöhäisherännäinen" Facebookin suhteen, kaikki viime vuoden statukset mahtuvat näin pieneen tilaan. Aion jatkaa tätä perinnettä, mutta skräpättävät aikakaudet tai statusten määrät vaihtelevat todennäköisesti mielialan mukaan. Kuva valikoitui työhön sillä perusteella, että sillä aloitin feisbuukkailun.

Mulla on pääsiäispyhien ajaksi kaikenlaista hommaa tiedossa (uskallan jopa lupailla Inspiksen keskustelupalstaa pian avattavaksi!), joten oma blogi hiljenee taas muutamaksi päiväksi. Heitänkin pääsiäisen ajaksi pienen trivian. Mitä seuraavan kuvaotsikon (X-files) alla mielestäsi pitäisi lukea?

Kaikkien vastanneiden kesken arvon pienen pääsiäisyllärin (vaikka se ei pääsiäiseen liitykään). Ostin juuri kivan kasan eläinhahmoleimasimia ja niistä riittää muutama jakoon saakka. Luvassa on ainakin leijonaa ja kirahvia, ehkä muutama muukin! Kerron oikean vastauksen pääsiäisen jälkeen päivittämällä tekstin X-files osastoon. Niin kauan kuin otsikon alla ei ole tekstiä, voit heittää veikkauksia!

Hyvää pääsiäistä!



Kun mä kyselin tämän työn salaisia kansiota, olin melkoisen varma vastauksista. Suurin osa todennäköisesti olisi sitä mieltä, että lanka on vahingossa irronnut tai että se on ollut väärän väristä ja olen purkanut sen. Mutta ei, rei'itykset olivat ihan suunniteltu juttu! Tämä juontaa juurensa tulevan Ihana-lehden artikkeliin, sillä mulla todella erästä työtä tehdessä karkasi lanka, mutta jatkoin silti ompelemista. Ja mun mielestä se oli ihan hullun hauska idea toteuttaa tarkoituksella!

Mutta Shys oli hyvin jyvällä. Oikeat kämmit liittyvät työn alalaitaan. Valkoinen Fiskarsin boordileikkurilla leikattu kuvio on varsinainen syypää. Tuon valkoisen paperin toisella puolella on keltaista, jonka piti tulla työn alalaitaan väriläiskäksi. Mutta mä olen niin huoleton välillä, että otin ja kiinnitin teipit siihen keltaiselle puolelle! No eipä hätää, laitetaan sitten valkoista. Ei se huono ratkaisu ollut, ehkä jopa parempi. Mutta sitten piti kuitenkin saada sitä keltaistakin, joten kiinnitin vielä suikaleen sitä "oikeaa puolta" paperista. Mutta sitten näytti keltaisen ja valkoisen liitoskohta hullulta. No nauhaa, sitähän mä en käytä juuri koskaan (opettelen koko ajan). Laitetaan vähän nauhaa, joo! Tuhoon tuomittu idea. Mun mielestä nauha ei sovi tuohon ollenkaan ja pilaa koko alaosan. Mutta liimasin nauhan tavoistani poiketen Scotchin Strong and Precise -liimalle, joten ei muuten lähde vaikka yrittäisi. Yleensä kiinnitän nauhatkin teipillä, vaan jostain syystä en sitten tällä kertaa ymmärtänyt.

Yläosaan olen ihan tyytyväinen, mutta tuo alaosan sähläys ei tuottanut tällä kertaa toivottua lopputulosta. Kokonaisuus on kiva, mutta yritän olla katsomatta alas! :D Ja tuo alun hehkutus "kivuttomasta" leiskasta oli hieman huijausta. Muuten se oli todella kivuton, mutta tuo alaosa, voi voi voi. En tykkää.

Jollekin pitäisi laittaa niitä eläinleimasia, mutta kenelle? Laitetaan vaikka Ciilille! Ja Elinarsku, sä odottelet varmaan vieläkin omia ylläreitä? Laitan samalla sullekin jotakin tulemaan! Saa laittaa osoitteita tulemaan, koska ei ne mulla koskaan tallessa ole, ikinä, missään.

Pikkis kirjoitti 01.04.2010 - 18:14
Ihastuin ihan täysin noihin reikiin!! Ensin ajattelin niiden olevan tahallisia, mutta x-files kisan luettuani tuli heti mieleen, että oletkohan ensin ompelukoneella ommellut siihen jotain langalla, joka ei sitten jostain syystä sopinutkaan ja purkanut pois?
lehtipollo kirjoitti 01.04.2010 - 19:00
Ihanan värinen sivu! Mitä foorumisoftaa muuten aiot käyttää Inspiksessä? Nuo ompelukoneen jäljet minullekin tulivat mieleen X-files-aiheena - arvataan nyt vaikka, että olisit ommellut kuvan kiinni, muttei ollut sopivanväristä lankaa tai lanka loppui juuri, ja siitä sait idean huristella myös langattomia ympyröitä (jotka muuten näyttävät tosi hyviltä)?
Nelsson kirjoitti 01.04.2010 - 19:38
Ihana. Mä ilmoitan täten pölliväni röyhkeästi tuon "kuivillaan" ajelun :) Pakko kokeilla sitä itsekin.
elinarsku kirjoitti 01.04.2010 - 20:15
ja mä sanon, että alalanka loppu kesken ja päätit ottaa loputkin langat pois. (mä inhoon sitä ku alalanka loppuu kesken. mur.) niin ja löytyyhän tuosta vähän sinertävääkin. ;)
xing kirjoitti 01.04.2010 - 21:25
Siis alalankahan nimenomaan lipsahtaa itsestään pois, jos omasta leiskastani on kyse (ja ompelen luonnollisesti useita senttejä ennen kuin huomaan).

Tämän suhteen veikkaukseni kuitenkin on "Tähän oli tarkoitus ommella koristeeksi erilaisia pääsiäismunia värillisillä langoilla, mutta pääsiäismunien muoto osoittautui hankalaksi ommella. Lopulta koristeeksi jäi pelkkä ompelukoneella tehty rei'itys, joka näyttää aika kivalta. Tunnistaakohan siitä pääsiäismunan muodon?"
Susanna kirjoitti 02.04.2010 - 09:26
No hei... joo tälläinen sivu pitääkin tehdä... :)

Ja jos kävi yhtään niinkun mulla olisi, niin ompelukone esiin, leikä siihen ja hyrräämään ja huomaa vasta sitten että eihän tässä ole lankaa...
kiva efekti!
hemppa kirjoitti 02.04.2010 - 09:26
Mä olen myös langan loppumisen kannalla. Sivu olisi vaatinut keltaiset ompeleet ja koristeet, mutta keltaista lankaa ei ollut. Siksi pelkät reiät. Mukavaa askarteluntäyteistä pääsiäistä, Ellis!
kati kirjoitti 02.04.2010 - 10:27
Ihana sivu!! Ma veikkaan etta ompelit ompelukoneella ja lopputulos ei ollutkaan juuri sellainen kuin halusit ja poistit langan.
Anonyymi kirjoitti 02.04.2010 - 11:19
onks tää nyt sitä langatonta viestintää ja sosiaalista mediaa samaan aikaan? =)
Ciili kirjoitti 02.04.2010 - 14:40
Ensinnäkin ihanan pirtsakka sivu!
Toiseksi, olen muiden kanssa samaa mieltä tuon ompelukoneen kanssa, joku kämmi siinä ehkä on käynyt... Ja voisin vielä lisätä että ehkä tuon valokuvan on kuulunut olla suorassa kun aloit sitä ompelemaan kiinni, mutta se menikin vinoon ja purkaessa lankaa huomasit reikien olevan kivat yksinään, ja aloit rei'ittää enemmänkin :)
shys kirjoitti 02.04.2010 - 17:23
mä olen tänään(kin) erilainen nuori ja kysyn onko alareunassa jotain x-filesiä?
Kivaa pääsiäistä Ellis!
Toivottavasti ei mee koko pääsiänen sairastamisen puolelle.
Sarin kirjoitti 02.04.2010 - 22:10
Kai munkin täytyy nyt sitten veikata tuota langan lppumista, koska ite tykästyin heti noihin reikiin :D
Riikka kirjoitti 03.04.2010 - 14:39
Niinkuin aina, mitään X-files juttua ei näy itse sivssa näy :) Laitetaampa veikkauksena, että olit niin innoissasi leiskan valmistumisesta, että unohdit langoittaa koneen. (Siinä on yleensä langat valmiina, mutta nyt olit purkanut ne pois jostain syystä, etkä kiireessä huomannut)
Tai sitten alhaalla on ollut jotain koristeita/kirjaimia ja piti siksi lisätä tuo keltainen viiru tuonne alas.
Josko vaikka olisi arpaonnea...
baula kirjoitti 03.04.2010 - 22:25
Jaa-a, mitähän tämän kansioista löytyy. Aika vahvasti täytyy olla nuiden ompeleiden kannalla ja nimenomaan niiden purkamisen.
Ciili kirjoitti 06.04.2010 - 15:10
Oooi kiitos! Kiva ;) Postia lähtee tulemaan!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code