Sisäinen muuntotaulukko
Viikko on mennyt skräppäämättä, se tuntuu hurjan pitkältä ajalta. On niitä taukoja ollut todella pitkiäkin, mutta alkuvuoden reippaalla skräppäystahdilla tämä viikko tuntui loputtoman pitkältä. Hyvää teki, vaikkakin istuin työpöydän ääressä vain vartin ja loihdin varsinaisen pikaleiskan.
Skräppäys on muuttanut mun ajatusmaailmaa mittayksiköiden suhteen. Jostain kumman syystä (niin, mistäköhän) mä käännän monet mitat nykyään tuumiksi. Suurin syy lienee 12 tuuman paperiarkit ja siitä siirtyminen taas letter-kokoon. Viivottimesta käytän nykyään tuumapuolta, Fiskarsin leikkuualustasta pidän mielummin tuumapuolen päällä ja paperileikkuristakin lasken neljäsosa- ja kahdeksasosatuumia mielummin kuin millimetrejä. Tähän se on mennyt, mutta minkäs teet. Kymppikuvat ovat vaihtuneet neljäkertaakutosiksi (sehän se tarkempi mitta on, kuvat eivät suinkaan ole 10x15 cm) ja rullamittaakin alan kaipailla jo tuumakoossa.
Uusin Inspis-haaste kehottaa skräppäämään 10 cm, mitä ikinä se sitten kenellekin tarkoittaa. Vähän mielikuvitusta ja leikkimielisyyttä tällaisen aiheen tiimoilta näkisi, mutta itse tyydyin näin tylsään vaihtoehtoon.
Salaiset kansiot liittyvät tällä kertaa lähinnä toteutusajankohtaan ja -aikaan. Mun piti tehdä haastetyö jo paljon, paljon aikaisemmin. Vielä eilen illalla olin sitä tekemässä, mutta koko ajan tuli muka jotakin muuta, enkä sitten enää jaksanut edes aloittaa. Aamulla mietin, että josko sittenkin osallistuisin. Kello oli kuitenkin jo sen verran paljon, että hylkäsin ajatuksen.
Kun kello oli 11:30, ajattelin kuitenkin vielä osallistua. Valokuvan otin klo 11:35, tulostin sen klo 11:38, aloitin sivun tekemisen 11:40 ja olin kiinnittänyt siihen kaikki tarvikkeet klo 11:50. Vielä tämän jälkeen päätin ottaa ompelukoneen esille, laittaa piuhat seinään ja pujotella langat siihen. Tietenkin sain johdot ihan solmuun kun kiireessä yritin niitä laittaa, lanka ei meinannut mennä millään neulansilmään ja onnistuin ottamaan verinäytteenkin sormenpäästä siinä samassa tohinassa. Kuitenkin, klo 11:54 mä olin onnistunut ompelemaan sivuun vähän tikkiä ja kiinnittämään kukkasen mulle ennestään tutulla tavalla. Klo 11:55 mä vielä pikaisesti otin ensimmäisen tussin minkä käteeni löysin, kirjoitin palasen tekstiä ja jo klo 11:57 mä olin skannannut ja käsitellyt työn. Klo 11:58 latasin kuvan Vuodatukseen ja kun näin kellon päivittyvän ajasta 11:59 aikaan 12:00, klikkasin sillä samalla sekunnilla Inspiksen uusimman haasteen ilmoille nappulasta "tallenna ja julkaise". Huh.


















Mä just eilen selitin 12x12 tuuman kokoa näin yhdelle ihmettelijälle: "No se on niin kuin 12 x 12 tuumaa, joka on 30,5 x 30,5 senttiä. Se on vähän letteriä korkeampi vielä, joka on siis 8,5 x 11 tuumaa. A4 taas sitten on korkeamp ja kapeampi kuin letteri, kun se on 210 x 297 mm..." Tajusin itsekin, että aika sekaisinhan näissä mitoissa voi mennä, jos ei ole tottunut. Zielsken kurssin ansiosta olen oppinut myös näitä 5/8-tuumia ja muita "käteviä". Tuumilla mennään siis täälläkin!
Ompelukoneen kanssa sähellys kannatti, toi ommel on älyttömän siisti ja sopii tohon niin hyvin!